Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Yleisurheilun MM-hallikisat on peruttu koronaviruksen vuoksi

Kansainvälinen yleisurheiluliitto World Athletics tiedotti, että MM-hallikisoja ei järjestetä tänä vuonna lainkaan koronaviruksen vuoksi. Kisat oli tarkoitus järjestää Kiinassa Nanjingin kaupungissa 13.–15. maaliskuuta. Tiedotteen mukaan useat kaupungit ovat tarjoutuneet järjestämään kisat Nanjingin sijasta, mutta liitto päätti perua kisat kokonaan tältä vuodelta, koska koronaviruksen leviäminen on herättänyt huolta myös Kiinan ulkopuolella. Liitto uskoo löytävänsä kisoille sopivan ajankohdan ensi vuonna. – Haluaisimme, että Nanjing on isäntäkaupunki, koska he ovat suunnitelleet ja valmistelleet tätä tapahtumaa kattavasti.