Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Rauma jatkaa 30 vuodella Petäjäksen huviloiden tonttisopimuksia – Merellisen virkistysalueen osin nimelliset tonttivuokrat lähemmäs käypää tasoa

Miltei keskellä kaupunkia meren rannassa sijaitsevan Petäjäksen yksityiset huvilanomistajat ovat saamassa Rauman kaupungilta 30 vuoden jatkokauden tonttiensa vuokrasopimuksiin. Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi uusia vuokrasopimuksia ja niiden ehtoja. Vuokrausta jatketaan vuoden 2051 loppuun, mutta ilman oikeutta tonttien ostamiseen. Vuokriin tulee sovitellut 10–40 prosentin tasokorotukset lähemmäs käypää hintatasoa ja vuokrat sidotaan indeksiin. Nykyisistä vuokrasopimuksista osa on vuosikymmenten takaa, eikä vuokria ei ole sittemmin korotettu. Huokeimmillaan kaupunki on veloittanut esimerkkinä runsaan puolen hehtaarin tonteista noin 124–164 euron vuosivuokraa eli noin kaksi senttiä neliömetriltä. Yrityskäytössä olevan rantapaikan vuokra on ollut 378 euroa. Nykyinen keskimääräinen neliövuokrahinta on 97 senttiä ja se on myös korotusten lähtötasona. Esityksenä on, että asemakaavalla suojelluksi määrättyjen huvilapalstojen tasokorotus olisi 30 prosenttia, ja uusi vuokra olisi 1,26 euroa neliömetriltä. Jos suojelustatusta ei ole, olisi korotus 40 prosenttia, ja vuokra olisi 1,36 euroa neliömetriltä. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen.) Vuokrasopimusuudistus koskee Petäjäksen alueella 21 tonttia ja lisäksi kahden saaren Santamaankarin ja Koivukarin lomarakennuspaikkoja. Pääosa sopimuksista on päättymässä kuluvan vuoden lopussa. Petäjäksen huvilapalstojen vuokrasopimusten jatkaminen mahdollistui, kun kaupunginvaltuusto hyväksyi toukokuussa asemakaavan muutoksen ja lomarakennuspaikkojen sekä yhteisöjen ja yritysten rakennuspaikkojen pysyttämisen. Pääosa kaava-alueesta on osoitettu virkistysalueeksi. Yksityis- ja yhteisöhuviloilla on kuitenkin hallussaan merkittävä osa Petäjäksen pohjoispuolen ranta-alueista. Petäjäs on Rauman vanhimpia huvila-alueita ja osa yksityishuviloista on kaavamääräyksillä suojeltuja. Asemakaavan suojeluvelvoite on huomioitu vuokrasopimusuudistuksessa vuokraa alentavana tekijänä. Vuokrien korotusta alentaa lisäksi vuokrattavien tonttien neliömäärien pienentäminen. Tasokorotuksesta lähemmäs käypää tonttien vuokria seuraa eräille vuokraoikeuden haltijoille tuntuvia korotuksia. Kaupungin nykyinen noin 38 000 euron vuotuinen vuokratulo nousee noin 80 000 euroon vuodessa.