Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Yksi pahimmista häiriköistä palasi kouluuni – opettaja Tiina Keskinen kertoo, mitä sitten tapahtui

Hän oli yksi pahimmista häiriköistä opettajaurani aikana. Koulutyötä ei saatu normaaliryhmässä hänen kanssaan toimimaan sitten millään. Hän oli ilkeä, hyökkäävä, aina vastahankaan. Hänelle oli kasvanut vahva häirikköpanssari. Olin pitkään toiveikas hänen suhteensa, sitten väsynyt ja lopulta totaalisen turhautunut. Tilanne rauhoitettiin. Oppilas siirrettiin pienryhmään, jossa opiskelu ammattitaitoisen erityisopettajan huomassa sujui hyvin. Hän oli fiksu poika, se ei ollut jäänyt keneltäkään huomaamatta. Kun en enää vääntänyt väsyneenä kättä hänen kanssaan päivittäin, saatoin katsella häntä objektiivisemmin välimatkan päästä. Seurasin välitunneilla hänen käytöstään ja mietin, miksi en saanut luotua kontaktia enkä päässyt lähelle. Hän oli välitunneillakin kavereidensa kanssa kova esittämään pahan pojan rooliaan. Kerran satuin näkemään hänet yksin käytävän perällä, hän haroi hiuksiaan ja näytti väsyneeltä, avuttomalta. Myötätuntoni heräsi. Mietin, että hänellä oli varmasti rankkaa, pahan pojan roolin vetäminen ei voinut ollut helppoa. Päätin kysyä, saisinko kirjoittaa hänestä jutun sanomalehteen. Sanoin, että hänellä häirikkönä ei varmasti ollut helppoa. Haluaisin tietää, miten hän voi ja miksi käyttäytyi niin kuin käyttäytyi. Hän suostui yllätyksekseni empimättä haastatteluun. Haastattelu olikin yksi elämäni parhaista. Poika avautui, kertoi elämästään, välillä meidän molempien silmäkulmat kostuivat. Haastattelun lopuksi halasimme toisiamme. Sanomalehden juttu synnytti myrskyn. Olin ymmärtänyt ja puolustanut häirikköä! Sain niskaani hirmuisen ryöpyn paheksuntaa ja vinoilua: olin kukkahattutäti, en ymmärtänyt mitään kurinpidosta, kirjoitukseni ansiosta häiriköt saisivat koulussa vallan, kiltit jäisivät jalkoihin, miksi en puolustanut kilttejä ja tunnollisia, niitä, jotka kärsivät ja traumatisoituivat häiriköiden hampaissa? Keskustelu oli kiivasta. Ihmettelin aikuisten voimakasta paheksuntaa siitä, että näin pahispojan inhimillisen puolen. Lehtijutun jälkeen poika siirtyi takaisin opetukseeni, loppukouluaika sujui meiltä hienosti. On jo vuosia siitä, kun hän sai päättötodistuksensa ja jatkoi eteenpäin elämässään. Tänä keväänä viimeisellä kouluviikolla opettajanhuoneen oveen koputettiin. Minut kutsuttiin ovelle. Siinä hän seisoi edessäni. Kaappasin hänet syliini. Hän nauroi ja halasi minua tiukasti. Aikuinen, tasapainoinen, elämäänsä tyytyväinen nuori mies. Paloin halusta kuulla, miten hänen elämänsä oli soljunut eteenpäin, olihan hän usein vuosien aikana ollut mielessäni. Hän kävi lukion, lähti opiskelemaan ja on nyt pankissa töissä opiskelujen ohessa. Kysyin, mitä hän aikoo tehdä valmistuttuaan. Hän vastasi, että haluaisi tulla kuraattoriksi kouluumme. Hän sai aikoinaan avun koulussamme. Nyt hänellä on halu ja mahdollisuus auttaa nuoria, joilla on vaikeaa. Kirjoittaja on opettaja.