Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

VaLePa pääsi Mestarien liigaan takaportin kautta – hakusessa vielä kova yleispelaaja: ”Tämä on meille ansaittu paikka”

Kolme tuoreinta Suomen mestaruutta voittaneelle VaLePalle avautui yllättävä mahdollisuus keskellä kesää. VaLePalle tarjoutui tilaisuus Mestarien liigaan Euroopan lentopalloliiton rukattua osallistumissääntöjänsä koronan jäljiltä. Muutos toi Suomelle toisen maapaikan. Näin runkosarjavoittaja Hurrikaani saa seurakseen kannoilla kolkutelleen VaLePan. Kausi keskeytyi pudotuspelien aattona. – Tämä on meille ansaittu paikka. Kukaan ei tiedä, miten pudotuspeleissä olisi käynyt. Joka tapauksessa me olemme panostaneet kansainvälisiin otteluihin jo pidempään. Tämä kantoi nyt hedelmää, VaLePan toiminnanjohtaja Hanna Arve-Talvitie painotti. Paikan saaminen edellytti, että joukkue on ollut kolmen edelliskauden aikana mukana Mestarien liigassa vähintään kaksi kertaa. Lisäksi joukkueen pitää olla maansa rankingissa kärkiviisikossa. VaLePa täytti nämä kirkkaasti: kolme kertaa peräkkäin Mestarien liigassa ja Suomen kakkonen. – Kun paikka avautui, seuran hallitus siunasi lähdön heti. Kansainväliset pelit kuuluvat olennaisena osana meidän strategiaan, Arve-Talvitie painotti. Selkeänä tavoitteena on Mestarien liigan lohkovaihe. Kovatasoista vahvistusta etsitään VaLePa koki tämän täyttymyksen kaudella 2017–2018 pehmitettyään tshekkiläisen Ceske Budejovicen ratkaisevalla karsintakierroksella. Lohkovaiheen kuudesta kamppailusta heltisi yksi voitto. Kreikkalaisjätti PAOK Thessaloniki kaatui Hämeenlinnassa 3–2. Kaudella 2018–19 VaLePan valmistautuminen jäi olemattomaksi runsaan MM-osanoton takia. Niinpä urakka päättyi karusti turkkilaisen BBSK Istanbulin käsittelyssä. Viime talvena VaLePa oli yllättävän pehmeä valkovenäläistä Shakhtior Soligorskia vastaan. – Systeemi on edelleen sama. Kun Venäjän, Italian ja Puolan kolmoset pääsevät suoraan lohkovaiheeseen, se helpottaa meidän tilannetta. Ennen lohkovaihetta pelataan kolme kierrosta. Luultavasti VaLePa aloittaa toiselta kierrokselta ja Hurrikaani kolmannelta. Osanottajalista varmistuu 1. elokuuta, kun ilmoittautumisaika päättyy. – On selvää, että tarvitsemme vielä kovan kaverin toisen yleispelaajan paikalle. Se hommataan joko kotimaasta tai ulkomailta, Arve-Talvitie vakuutti. Kotimaisena ykkösvaihtoehtona on maajoukkuelaituri Antti Ronkainen .