Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Joulutavaroiden ilmestyminen kauppoihin lokakuussa ei ole ongelmamme, vaan se, että ikuinen joulu jatkuu päivästä toiseen

Osa ihmisistä kummaksuu, osan mielestä se tuo iloa pimeään syksyyn. Onhan se tolkutonta. Kaupassa myydään joulukrääsää ja -suklaata, vaikka elokuusta on vasta muutama viikko. Jouluherkkujen ensierän saapuminen markettien hyllyille on vakiintunut suunnilleen viikolle 42, lokakuun puoliväliin. Mitä jos juhannusta ryhdyttäisiin tuputtamaan keskellä huhtikuuta? Saunavihtojen ja vakuumipakattujen maissien pinot ilmaantuisivat kauppoihin vapun alla? Niin, ehkä syksystä puuttuu ruoka- ja juomajuhlia. Keväällä kuitenkin on mämmi- ja simasesonki ennen keskikesän grillihuumaa. Kauppiaat ovat todenneet (IL 26.9.2016 & MT, 7.10.2016), että joulutuotteiden kulutus on tasaantunut ja siirtynyt hieman aikaisemmaksi. Heidän mukaansa osa asiakkaista haluaa nautiskella jo ennen joulua – ilmeisesti lähinnä suklaita, sillä esimerkiksi joulukinkut myydään pääasiassa edelleen joulun alla. Tietyssä tilanteessa menekkiä voi syntyä, kun kehitetään tarjontaa. Jos on mahdollisuus ostaa, ihminen usein ostaa. Joku kysyntä tarvitsee toki olla, mutta jokainen varmaan on tehnyt impulssiostoksen tai ainakin tunnistaa sen houkutuksen. Ehkä me haluamme ikuisen joulun. Se tarjoaa meille kuluttamisen maksiimin, halutuimmat tavarat halvimmalla mahdollisella hinnalla. Joulusuklaiden ilmestyminen pohjustaa mukavasti toista syksyyn asettunutta kulutuspommia, eli niin sanottua Black Friday -alennusmyyntihässäkkää. Kuten kulutusjoulukin, se on rantautunut Yhdysvalloista ja sen on uumoiltu jopa jo tekevän lovea joulumyynteihin. Ilmiönä se tavoittelee joulumyyntejäkin spektaakkelimaisempia mittasuhteita: massiiviset asiakasjonot ja taulutelevisioista käydyt nujakat ovat tuttuja uutiskuvista. Se tarjoaa meille kuluttamisen maksiimin, halutuimmat tavarat halvimmalla mahdollisella hinnalla. Joulusuklaita oleellisempaa onkin tarkastella koko ylirunsasta tarjonnan kulttuuria. Ei yksilön tarvitse enää rajoittaa kuluttamistaan sesonkeihin. Jos on rahaa taskun pohjalla, joulu voi olla vaikka joka päivä. Avokadot ja halpa elektroniikka ovat vuoden tai vuorokauden ajasta piittaamatta ostettavissa. Siinä äkkiä unohtuvat luonnonvarojen hupeneminen ja päästökriisi. Juhlapyhät eivät ole ongelmamme. Katkeamaton kulutusjuhla on.