Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Koronan maksumieheksi ne, joilla oli varaa käydä hakemassa tartunta

Koronan aiheuttamaa ensimmäistä poikkeustilaa on alettu purkaa ja tuetaan kovasti terveydenhuoltoalaa sekä kaikkia pandemian vuoksi kärsineitä yrittäjiä. Me opettelemme elämään yhdessä erillään. Samaan aikaan valtion virastojen virkamiehet hikoilevat miettiessään, mistä tähän kaikkeen tukemiseen revitään rahoja, kun kaikkea ei voi velalla loputtomiin kustantaa. Ensimmäiset verotuksen ja käyttömenojen korotuspainekeskustelut ovat jo alkaneet. Ja taas siinä laajuudessa, että se viimeinenkin metsän perukoilla asusteleva, kaikesta erillään elelevä vähävarainen kansalaisen pääsee mukaan talouden nostotalkoisiin. Toivoisin, että kerrankin nuo valtion kallispalkkaisimmat virkamiehet tutustuisivat Suomen karttaan, jossa näkyy koronaesiintymät ja muistaisivat, miten korona Suomeen tuli. Olisi oikeus ja kohtuus, että kerrankin maksut painottuisivat siihen suuntaan missä on eniten maksujen kantokykyä ja kenellä on ollut varaa käydä hakemassa itselleen tartunta. Pienituloiset, taajamien ulkopuolella asuvat ja pidempien työmatkojen rasittamat kansalaiset maksavat jo kovan hinnan ekomaksuina, polttoaine- ja kiinteistöveroina. Emme kaipaa niihin enää koronakorotusta. Pia Silfver Ulvila