Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Porissa asfaltoidaan pyöräilijätkin

Olen pyöräillyt Paanakedonkadun vartta ja rakenteilla olevan liikenneympyrän vaiheilla kymmeniä kertoja kevään aikana Porissa. Samaa reittiä pyöräilin tämän viikon maanantainakin. Äkkiä huomasin ajaneeni suoraan tuoreen asfaltin päälle. Työmaan miehet valittelivat, ettei ole vielä keritty merkitä pyöräilijöille uutta reittiä. Kun irrottelin pyörääni asfaltista, vaatteeni tahriintuivat asfalttitatinaan joka puolelta. Pyörään tarttuneita asfaltteja puhdistelin kumeista kotipihalla toista tuntia. On aivan turha ruveta utelemaan, kuka korvaa tahriintuneet vaatteet, joista ei ehkä pesun jälkeenkään saa kelvollisia. Pyöräilijänhän olisi jo kaukaa pitänyt nähdä, että vanha pyöräilyreitti ei olekaan enää kelvollinen, vaikkei siihen ollut asetettukaan mitään este- tai varoitusmerkkiä. Sattuu sitä maanantainakin. Simo Ojanen Pori