Ladataan
Pääaiheet Verokone 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Porin seurakuntayhtymä jatkaa entisellä tuloveroprosentilla – Markku Tanttiselta tuttu aloite

Porin ev.lut. seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto päätti keskiviikkona yksimielisesti jatkaa ensi vuonnakin nykyisellä 1,50 prosentin tuloveroprosentilla. Kuluvan vuoden taloussuunnitelmassa vuosille 2019-2022 on kaavailtu kyseistä tuloveroprosenttia. Kirkkovaltuusto sai myös tiedokseen seurakuntayhtymän lahjoitus- ja testamenttirahaston tilanteen. Rahastossa oli viime vuoden lopulla jaettavia varoja 232 100 euroa. Jaettavissa olevat varat lisääntyivät muissa yksiköissä paitsi Noormarkun ja Teljän seurakunnissa. Niin ikään kirkkovaltuusto sai tiedokseen rahoitustuotot ja kulut vuosina 2014-2018. Rahoitustuotot ovat kyseisen aikana olleet runsaat 2,2 miljoonaa euroa. Arvonalennusten lisäykset ovat olleet samana aikana noin puoli miljoonaa euroa ja nettotuotto runsaat 1,7 miljoonaa euroa. Sijoitustuotto on viiden viime vuoden aikana ollut ennen arvonalennusten muutoksia sijoitustavoitteen mukainen 5,3 prosenttia. Kirkkovaltuuston kokous myös merkitsi tiedoksi valtuutettu Markku Tanttisen (sd.) tekemän aloitteen, jossa tämä esitti, että seurakuntayhtymän kiinteistöissä luovuttaisiin öljystä mahdollisimman pian ja korvattaisiin energiavaje maa-, ilma- ja vesipumpuilla. Ratkaisu olisi aloitteen mukaan sekä taloudellisesti että ekologisesti järkevä. Aloitteen oli allekirjoittanut useita valtuutettuja eri ryhmistä. Tanttinen on jättänyt aiemmin vastaavanlaisen aloitteen kaupunginvaltuustossa ja saanut lähtöpassit Pori Energia Oy:n hallituksesta.