Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Komission jättävä Juncker: Onnistumisten ja epäonnistumisten listaaminen veisi aamuun asti

Tänään päättynyt Eurooppa-neuvoston istunto oli viimeinen, jonka veti Jean-Claude Juncker . Hän laski istuneensa pitkän EU-uransa aikana peräti 148:ssa komission istunnossa. – Kukaan ei voi sanoa, että olisi ollut yhtä monessa, Juncker sanoi kokouksen jälkeen pidetyssä lehdistötilaisuudessa. Luxemburgilainen Juncker on jättämässä Euroopan komission puheenjohtajuuden. Hän aloitti tehtävässä marraskuussa 2014. Hänen uraansa on leimannut muun muassa kova kritiikki alkoholinkäytöstä, jonka on epäilty vaikuttaneen selvästi hänen mahdollisuuksiinsa hoitaa tehtäväänsä. Kaksi kovaa pettymystä Torstaina Juncker ilmaisi pettymyksensä ja henkilökohtaisen surunsakin Britannian EU-erosta. Tänään hän pahoitteli EU-maiden johtajien päätöstä siirtää jäsenyysneuvotteluja Albanian ja Pohjois-Makedonian kanssa. – Kyseessä on historiallinen virhe. Jos tämä tarkoittaa laajentumisen loppua, pitää varautua voimakkaaseen kritiikkiin, hän sanoi. Juncker muistutti, että EU on antanut jäsenehdokkaille julkisia lupauksia. Jos EU haluaa, että sitä kunnioitetaan, on lupaukset Junckerin mukaan myös pidettävä. Kiitti toimittajia opetuksista Kun toimittajat pyysivät Junckeria arvioimaan merkittävintä perintöään EU:lle, hänellä oli mukana annos huumoria ja itsekritiikkiä. – Olen ollut mukana liian pitkään voidakseni listata onnistumisia. Ja jos mukaan otetaan epäonnistumiset, olemme täällä aamuun asti. Juncker kiitti paikalla olleita journalisteja, joista "monet ovat roikkuneet mukanani pitkään". – Olen oppinut teiltä paljon. Olen ylpeä saadessani olla eurooppalainen. Komission uusi puheenjohtaja on Ursula von der Leyen . Korjattu klo 18.07: Juncker puhui osallistumisestaan Eurooppa-neuvoston, ei komission kokouksiin. Korjattu myös niiden oikea lukumäärä.