Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Maksuliikenne sekaisin pelätyn uudistuksen takia, jopa miljoonien maksut uhkasivat jäädä piippuun – ”Asia ei ole ollut kaikille helppo”

Euroopan unionin maksupalveludirektiivin PSD2:n vaatimus vahvasta tunnistamisesta tuli voimaan pari viikkoa sitten. Jo etukäteen pelättiin, että uudistus voi johtaa kaaokseen ja maksuliikenteen häiriöihin. Aiemmin asiakas on voinut kuitata maksun esimerkiksi näppäilemällä tunnuslukukortin numeron verkkopankkiin. Nyt kuittaus on tehtävä vähintään kahdella toisistaan erillisellä tavalla, esimerkiksi tunnuslukulaitteella ja tekstiviestillä. Soittokierros suomalaispankkeihin paljastaa, ettei siirtymä ole sujunut ongelmitta. Kyselyt vahvaan tunnistamiseen liittyen ovat kuumentaneet pankkien asiakaspalvelulinjoja. – Asia ei ole ollut kaikille helppo, sanoo OP-ryhmän henkilöasiakkuuksista vastaava johtaja Sari Heinonen. Heinosen mukaan ongelmia on ilmennyt kuitenkin vain pienellä osalla asiakaskunnasta. Myös Nordean ja Danske Bankin asiakaspalveluissa on ollut normaalia vilkkaampaa. Jos maksuliikenne yskii, se heijastuu suoraan yrityksiin. Kauppalehden tietojen mukaan muutos on johtanut asiakkaiden ja liikevaihdon menetyksiin. – Muutaman yritysasiakkaan kanssa olemme joutuneet selvittämään, miksi niin sanotut toistuvaissuoritukset eivät ole kirjautuneet odotetusti tileille, kertoo Nordean henkilöasiakasliiketoiminnan varajohtaja Jani Eloranta. Elorannan mukaan on vaikea todentaa, liittyvätkö ongelmat nimenomaan PSD2:een. – Maksuliikennepuolella on päivittäin tapauksia, joissa yritys- asiakkaat uusivat järjestelmiään, mikä voi vaikuttaa suoritusten läpimenoon. Suoratoistopalvelu HBO sanoo, että sen kohtaamat ongelmat liittyvät nimenomaan Nordeaan ja PSD2:een. – Yleisesti siirtyminen on ollut sujuva, mutta Nordean tapauksessa olemme nähneet hetkellisen negatiivisen vaikutuksen ­johtuen heidän PSD2-valmisteluistaan. Meille on kuitenkin vakuutettu, että Nordea korjaa asian hyvin pian, HBO:lta todetaan. Suomessa Finanssivalvonta (Fiva) on myöntänyt pankeille lisäaikaa vaatimusten ja muutosten toteuttamiselle. Viranomainen ei toistaiseksi edellytä pankeilta, että verkkomaksut, jotka eivät ole vahvasti tunnistettuja, pitäisi hylätä. Nordean Eloranta pitää Fivan ratkaisua hyvänä, koska kaikki pankit eivät ole saaneet järjestelmiään vaatimusten mukaisiksi. – Jos 14. syyskuuta olisi tullut ehdoton vaatimus, Suomessa olisi ollut satoja tuhansia, ellei jopa miljoonia asiakkaita, joilla olisi ollut haasteita palveluiden ja verkkomaksamisen suhteen. Fiva ei ole vielä määrittänyt, kuinka pitkä siirtymäaika on. Esimerkiksi S-Pankki kertoo tuovansa PSD2-lisävaateen palveluunsa vasta kevään aikana.