Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Kuusi kuoli ammuskelussa Saksassa - ampuja ilmoitti teosta itse poliisille

Saksassa on ollut ammuskelu Rot am See -paikkakunnalla, jossa asuu reilut 5 000 ihmistä. Lähimmät suuret kaupungit ovat Stuttgart ja Nürnberg. Poliisi on vahvistanut, että tapauksessa kuoli kuusi ihmistä. Kaksi on loukkaantunut vakavasti. Asiasta kertoo uutistoimisto AFP. Poliisi piti tiedotustilaisuuden ammuskelusta Rot am Seen kunnantalolla kello 18 Suomen aikaa. Tiedotustilaisuudessa Aalenin poliisijohtaja Reiner Möller kertoi, että ampuja ilmoitti ammuskelusta itse puhelimitse poliisille. Hän odotti poliisin saapumista ravintolahotellin ulkopuolella, ja ampuma-ase oli tällöin sisätiloissa. Kyseessä on niin sanottu Gaststätte , joissa on usein ravintolan lisäksi majoittumismahdollisuus. Poliisi kertoi tiedotustilaisuudessa, että tekijä asui talossa, jossa ammuskelu sattui. Epäilty on pidätetty. Poliisi kertoi aiemmin, ettei tapauksessa epäillä muita henkilöitä. Perhesurma Ammuskelussa kuolleet ovat kaikki samaa perhettä. Ampuja ampui isänsä ja äitinsä. Kuudesta uhrista kolme on miehiä, kolme naisia. Miehistä yksi oli 36-vuotias, kaksi kuusikymppisiä. Naisuhrit olivat 36-, 56-, ja 62-vuotiaita. Poliisin mukaan ampuja oli Saksan kansalainen ja hänellä oli aselupa urheilutarkoitukseen. Ampuma-ase on pistooli. Uhreista osa makasi talon sisällä, osa ulkopuolella. Ravintolahotelli sijaitsee Bahnhofstraße-kadun varrella, jolla sijaitsee kylän juna-asema. Saksalaislehti Bildin tietojen mukaan tekijä on vuonna 1983 syntynyt mies.