Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Näkökulma: Sipilän luottamuksen kakkara kääntyi nurin päin – Kansanliike ei taipunut perheyritykseksi

– Kello käy, mutta Hakulista ei näy. Näin sanaili keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä purkaessaan tuntoja hallitusneuvotteluista. Nyt pitää ehkä todeta, että kello käy Sipilälle itselleen, mikäli on uskomista kenttäväen tuntemuksiin. Maaseudun Tulevaisuus on selvitellyt keskustavaikuttajien mielipiteitä vielä syyskuuhun asti puoluetta johtavasta Sipilästä. Tulokset eivät ole mairittelevia. Ne piirtävät kokovartalokuvaa johtajasta, joka toimii oman polkunsa mukaan, eikä pysähdy kuuntelemaan muita https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.433053 . Rivien välistä voi lukea, että Sipilä on herkkähipiäinen. Jos joku on erehtynyt arvostelemaan puoluejohtoa ja sen tekemiä päätöksiä, niin sivuraiteelle on joutunut. Muutama vuosi sitten väki nosti Sipilän johtajakseen lähes hurmoshenkisissä tunnelmissa. Tuore, politiikan ulkopuolelta keksitty insinööri oli kaikkea sitä, mitä puolue tarvitsi. Kannatusluvut olivat mannaa. Kuinka tässä näin kävi? Sipilä yritti tuoda puolueeseen omat johtamisvälineensä. Se oli ensimmäinen virhe. Keskusta ei ole perheyritys, vaan kansanliike. Yli satavuotias liike ei ole valmis liian äkkinäisiin muutoksiin. Toinen virhe oli hallituksen kokoonpano. Keskustan kyyti kokoomuksen kelkassa on usein ollut kylmää. Eipä mennyt aikaakaan, kun Sipilä alettiin moittia liian oikeistolaisesta politiikasta ja kokoomusväen kanssa veljeilystä. Punamultaan tottuneille hallituksen säästöohjelma oli kuin punainen vaate. Alkiolaisuuden nimissä meillä ei ole totuttu tekemään näin, puolueessa ajateltiin. Kaikki voisi olla toisin, jos puoluejohdon koeäänestys olisi mennyt toista rataa. Kun keskusta mietti, kenen kanssa hallitusta kootaan, niin tulos oli 5-4 kokoomuksen hyväksi. Jos luvut olisivat toisin päin, niin meillä olisi ollut punamulta. Kolmas virhe olivat ministerivalinnat. Sipilä nimitti liikenneministeriksi ensikertalaisen Anne Bernerin. Sitä ei katsottu hyvällä. Usein eduskuntaryhmän kokouksen jälkeen kuppilassa nähtiin jupisevia edustajia, joiden kritiikki osui Berneriin ja hänen yltiömäisiin hankkeisiinsa. Sipilä ja Berner muodostivat parin, joka oli kenttäväelle liikaa varsinkin, kun Sipilä puolusti Berneriä joka nurkassa. Tosin niin pääministeri pitää tehdäkin, mutta antoiko Sipilä Bernerille liian vapaat kädet? Nimitys herätti närää tuoreeltaan. Olihan puolueessa totuttu siihen, että yhdessä pohditaan sopivia ehdokkaita. – Kysykää Juhalta, nimet ovat vain hänen päässään, huikattiin käytävällä, kun udeltiin ministerinimiä. Sama peli taitaa jatkua. – Se rapauttaa moraalia, toteaa puoluevaikuttaja Lännen Medialle. Hän kertoi, että on toistuvasti yrittänyt päästä juttelemaan puheenjohtajan pakeille, mutta turhaan. Nyt ei enää ole edes tarvetta. Neljäs virhe oli puute kuunnella kenttäväkeä herkin aistein. – Sipilä ei ole takuumies. Lojaalisuus verrattuna vaikkapa Matti Vanhaseen on toista luokkaa. Sipilä ei luo vakautta, lähde paljastaa. Toisaalta tässä kohtaa on Sipilää puolustettava. Jos kerran väki halusi johtajan politiikan ulkopuolelta, niin silloin pitää hyväksyä se, että hän ei taida poliittista peliä. Tosin nyt näyttää, että hän on oppinut poliittisen juonittelun yllättävän nopeasti. Hallituksen pikaero olkoon esimerkki siitä. Viides virhe oli ylimääräisen puoluekokouksen ajankohta. Se venytettiin turhan pitkälle. Tarvittaessa sen olisi voinut polkaista pystyyn nopeasti, yhden päivän kokous ja asialistalla puheenjohtajan valinta. Se olisi ollut siinä. Nyt Sipilä käyttää valtaa viedessään puoluetta hallitukseen, vaikka hän itse luopuu ruorista pian. On myönnettävä, että Sipilän hahmo on ristiriitainen. Kun kuunteli puoluekokousväkeä viime kesänä Sotkamossa, niin eipä olisi uskonut, että samaa miestä roiskitaan nyt olan takaa. Sipilä luottamuksen neliapiloineen, kakkaroineen varasti koko näytelmän ja tuntui nauttivan kentän luottamusta täysin siemauksin. Kävikö niin, että vuoden sisään koko ajan laskeva kannatus sai aikaan arvosteluryöpyn, ja kimppakyyti kokoomuksen kanssa oli liikaa? Sipilälle löytyy toki puolustajansa ja moni toivoisi hänen jatkavan hallituksessa, jos se on syntyäkseen. On totta, että osa kritiikistä juontaa katkeruudesta. Puolueen eteen on tehty töitä vuosikausia, mutta kiitosta tai palkintoa ei heru. Hän itse on vieroksunut ministerin salkkua, eikä ota kantaa puhemiehen pestiin. Toisaalta hänellä voi olla pakkorako ottaa rahaministerin salkku haltuunsa syyskuuhun asti, kunnes puolue saa uuden puheenjohtajan. Eikä pidä unohtaa hallituksen aikaansaannoksia talouden ja työllisyyden parantajana puhumattakaan moninaisista sääntelyn puruista. Hallitus pisti tuulemaan alkutaipaleellaan oikein kunnolla. Mikä olisi tilanne, jos keskustan ja kokoomuksen roolit olisivat olleet toisin päin hallituksessa? Mielenkiintoista ajatusleikkiä. Sittemmin Sipilä on ollut sanojensa mittainen ja tehnyt, mitä on luvannut eli tulos tai ulos -periaate toimii. Jos linja pitää, niin hän siirtyy eduskunnassa takarivin taaviksi. Miten pitkäksi aikaa, se on kysymysmerkki.