Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Naisten ensimmäinen pesäpallofinaali peruttiin viime tingassa Aila-myrskyn takia – Mansen pelinjohtaja oli käärmeissään myöhäisestä peruutuksesta

Ensimmäisen koitoksen päärooliin nousi Aila-myrsky. Olosuhteet torstaina Jyväskylän Hippoksella olivat liian vaaralliset. Niinpä ensimmäinen finaali siirrettiin perjantaille. Ottelu alkaa kello 16. Manse PP:n naispesäpalloilijoiden pelinjohtaja Markus Wirzenius oli käärmeissään ensimmäisen SM-finaalin peruuntumiseen johtaneesta päätösprosessista. – Aivan käsittämätöntä, että ratkaisu saatiin aikaiseksi vasta puoli tuntia ennen pelin alkua. Olin jo maanantaina ja tiistaina yhteydessä liittoon, koska sääennusteet lupailivat juuri tämmöistä keliä, Wirzenius latasi. Peruuttamispäätöksen tekivät ottelupaikkakunnalla pelituomari Kristian Hirsimäki ja tuomarijohtaja Tapani Hotakainen . Ratkaiseva sysäys taisi tulla vähän ennen lopullista päätöstä, kun tuulenpuuska kaatoi Mansen ja Jyväskylän Kirittärien vaihtopenkit. – Sää ei ollut niin hurja kuin moni puhui. Tämmöisessä kelissä on pelattu ennenkin – ja olisi voitu pelata nytkin, Wirzenius tuhahti. Wirzenius hämmästeli, miksei peruutusratkaisua tehty jo edellisiltana, kun kaikki sääennusteet viittasivat myrskyyn. – Vielä aamullakin saimme viestiä, että katsotaan tilannetta paikan päällä. Peruutusprotokolla meni päin per...tä. Ärsyttää melkoisesti. Naisten ensimmäinen finaali siirrettiin perjantai-illaksi klo 16. – Käymme kotona nukkumassa ja valmistaudumme kunnolla tutuissa oloissa. Ei ollut tarkoituksenmukaista jäädä Jyväskylään. Nyt finalistit joutuvat koville, koska kolme ensimmäistä kohtaamista pelataan kolmen päivän sisään. – Meille ihan sama. Olemme valmistautuneet finaaleihin niin hyvin, että voimme aloittaa vaikka aamukuudelta, Wirzenius täräytti. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa. Seuraavat pelit ovat lauantaina Tampereella ja sunnuntaina Jyväskylässä. Manse kukisti välierissä Porin Pesäkarhut ja Kirittäret nujersi Lapuan Virkiän.