Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

”Koko pelin ajan sai jännittää” – Pori Rugby voitti ykkösdivisioonan ja taistelee ensi viikonloppuna sarjanoususta

Pori Rugby Club nousi täksi kaudeksi takaisin miesten 1. divisioonaan, ja lopulta toinen peräkkäinen kausi päättyi voitonjuhliin. Pihlavassa lauantaina pelattu finaali muodostui todelliseksi trilleriksi, jonka Pori Rugby vei lopulta 22–5 (10–5) -lukemin. Kun yhdestä trystä saa viisi pistettä ja lisäpotkusta kaksi, ero ei lopulta ollut valtavan suuri. – Koko pelin ajan sai jännittää, miten käy. Todella ylpeä olen tästä joukkueesta, kapteeni Mikko Pirinen kiitteli. Pori Rugbyn edellinen visiitti toiseksi korkeimmassa sarjassa jäi lyhyeksi. Mikä muuttui lauantain finaaliin mennessä? – Noususuhdannetta on ollut nyt pitkään, kapteeni Pirinen sanoo. – Joitakin uusia pelaajia on tullut joukkueeseen, mutta enemmän kyse on siitä, että porukka on kokeneempi ja valmiimpi. Rugbyssä ikä ei ole kaikki kaikessa. Kantavat voimat ovat pysyneet ennallaan. Joukkueen konkari, saksalainen Markus Helmle , punnersi kotijoukkueen kolmannen tryn pitkälti tahdonvoimallaan. – Helmleltä on totuttu näkemään näitä kausien aikana, Pirinen totesi. Pori Rugby matkustaa ensi viikonloppuna nousukarsintoihin, joissa vastaan asettuu Jyväskylä Rugby Club.