Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

BBC: Yhdysvaltain, Meksikon ja Brasilian F1-kisat on peruttu tältä kaudelta – Eurooppaan mahdollisesti lisää kilpailuja

F1:n MM-sarjan Yhdysvaltain, Meksikon ja Brasilian kisat jäävät tältä kaudelta väliin maissa vallitsevan koronavirustilanteen takia, kertoi Britannian yleisradioyhtiö BBC . Maiden tartuntatilastot ovat maailman pahimpia, ja formulapomot ovat BBC:n mukaan yksimielisiä siitä, että kisojen järjestäminen maissa olisi vastuutonta. Myös Montrealissa kisattavan Kanadan gp:n järjestäminen on epätodennäköistä. Sen sijaan Aasiassa järjestettäville kisoille sarja hakee ajankohtia marraskuulle. F1 aikoo lisätä peruttujen kilpailujen tilalle kolme kilpailua Eurooppaan. Kisapaikkoina ovat Saksan Nürburgring, San Marinon Imola ja ensi kertaa Portugalin Algarve. BBC kertoi, että Nürburgringilla kaasuteltaisiin 11. lokakuuta, Algarvessa 25. lokakuuta ja Imolassa 1. marraskuuta. F1-kalenterissa on tällä hetkellä kymmenen vahvistettua kilpailua syyskuun lopulle saakka. Kauden odotetaan päättyvän Bahrainin ja Abu Dhabin kisoihin marras–joulukuussa. F1 ei ole tiedottanut uusista kisamuutoksista.