Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Kolmekymppinen Valtteri Bottas on elämänsä kunnossa: ”Hieno huomata, että vielä kunto kasvaa”

Pakkopysähdys ei ole ollut urheilijoille vain huono juttu. Formulakuski Valtteri Bottas on nyt elämänsä kunnossa, sen näyttivät kuukausi sitten tehdyt testit. Bottas tekee kahdesti vuodessa kunto- ja terveystestit. Niihin kuuluvat muun muassa maksimaalisen hapenottokyvyn mittaaminen ja erilaiset yleistä terveyttä kartoittavat laboratoriotestit. Tarkemmin hän ei tuloksia avaa, mutta on tyytyväinen. – Sain elämäni parhaat tulokset. On hieno huomata, että kolmekymppisenäkin vielä kunto kasvaa. Bottas uskoo, että hyvien tulosten taustalla on pitkään jatkunut kisatauko: matkustaminen ja aikaerorasitukset eivät ole haitanneet palautumista. Vaikka hän treenaa aina systemaattisesti, niin nyt hän on voinut rauhassa keskittyä treeneihin samassa paikassa. Toisaalta on outoa, kun matkalaukku on ollut niin vähällä käytöllä. – Normaalikaudella olen matkalla koko ajan. Elokuussa on pieni tauko, mutta muuten se on kisasta toiseen menoa, kotona käydään vain kääntymässä. Vie aikaa osata tehdä siitä osa elämäntyyliä. Siksi on tosi erikoista, kun nyt ei ole ollut matkustusta. 15 tunnin treeniviikkoja Kestävyys, nopeus ja voima ovat ominaisuuksia, joita formulakuski tarvitsee. Kestävyyttä Bottas harjoittelee määrällisesti eniten. Kisatauon aikana hän on tehnyt 15 tunnin treeniviikkoja, joista noin 70 prosenttia kuluu kestävyysharjoitusten parissa. Loppuaika jaetaan puoliksi nopeuden ja voiman kanssa. Kestävyyslajeina ovat juoksu, pyöräily ja uinti. – Kestävyyttä tarvitaan, kisan pituus on kuitenkin sen 1,5–2 tuntia. Treenissä on sekin ajatus, että kausi on pitkä, ja pitäisi pysyä terveenä. Lihaskuntoa Bottas tekee kuntosalilla tai oman kehon painoilla ja esimerkiksi kuminauhan avulla. Tärkeimmät lihasryhmät ovat keskivartalo, niska ja hartiat. Vaikka formula-auton penkki on tiukka, tarvitsee kuskin panna hanttiin etenkin mutkissa. Vaatii kuntoa jännittää itseään mutka mutkalta ja kierros kierrokselta. – Muuten menee laidasta laitaan. Hengitystäkin on kontrolloitava, kovissa mutkissa on pidätettävä henkeä. Painokypärä vahvistaa niskaa Niskaa Bottas treenaa monta kertaa viikossa. Ihmisen pää on jo itsessään painava, eikä sitä ole tuettu ajaessa. Kilpailun aikana kuljettajaan kohdistuu vielä 5–6 G:n voimaa eli pään paino moninkertaistuu. Niskan harjoittamiseen on erilaisia tapoja, mutta yksi on ylitse muiden: painokypärä. – Teen niskoja vatsaltaan, kyljeltään ja selältään kymmenen kilon mötikkä päässä. Formulavauhdissa päätökset on tehtävä nopeasti, siihen vaaditaan reaktiokykyä ja lihasten nopeaa hermotusta. Bottaksen harjoituksiin kuuluu esimerkiksi palloilulajien oheisharjoituksista tuttuja nopeustikapuita. Lisäksi erilaiset nopeatempoiset pelit itsessään ovat hyviä. Sulkapalloa ja tennistä esimerkiksi, mutta parasta on jääkiekko. – Pelasin pienempänä kymmenen vuotta Lahden Kiekko-Reippaassa. Jääkiekko on suosikkini, mutta sitä on välillä vaikea harjoittaa ulkomailla. Olen kuitenkin onnistunut löytämään pelipaikkoja sieltä sun täältä. Ajotuntumaa kartingista Formulat on siitä erikoinen laji, että varsinaista lajitreeniä ei ole kuin testiajoissa ja kilpailuissa. Ajotuntumaa voi toki pitää yllä ajamalla kartingia tai rallia. Siksikin oheisharjoittelu on isossa osassa. Bottas tykkää kaikesta urheilusta. Hänestä on tärkeää tehdä välillä uusia juttuja ja saada erilaisia ärsykkeitä. Toki lajit ovat sellaisia, että ne ovat hyödyllisiä myös ammatin kannalta. – Tekee henkisesti hyvää, että tekee sellaisia asioita mistä tykkää. Kilpaileminen on henkisesti vaativaa, mutta Bottas ei ole kokenut tarvetta tehdä erikseen mentaaliharjoituksia. Hänelle riittää, että tekee asioita, jotka tekevät onnelliseksi. Mitkä asiat sitten tekevät Mercedes-tallin kuljettajan onnelliseksi? – Simppelit asiat, se että näen kavereita ja pystyn olemaan sellaisten ihmisten ympäröimänä keneltä saan energiaa. Viihdyn luonnossa, tykkään lähteä vaeltamaan tai merelle. Myös kokkailu tai se, että testaa jotain uutta ravintolaa tekee minut onnelliseksi. Kuntovalmentaja suunnittelee Ajaminen on se urheilulaji, josta saa parhaat tuntemukset. Koronakevät on estänyt Bottasta harjoittamasta ammattiaan, mutta hän näkee tilanteessa hyviäkin puolia. – Koitan miettiä asiat positiivisesti, tämä on ollut erilaista aikaa. Pakolla on joutunut pysähtymään, se tuo pitkäksi aikaa motivaatiota. Treenit Bottas suunnittelee yhdessä kuntovalmentajan kanssa. Hän ei vain tee, mitä valmentaja ehdottaa, vaan haluaa vaikuttaa treenin sisältöön. Ja onhan hän oman kroppansa paras asiantuntija. – Luotan myös valmentajan sanaan, koska siellä on faktaa takana. Nykysysteemeillä on kuitenkin helppo kerätä dataa treeneissä, joten tiedän tasan tarkkaan missä mennään, vaikka valmentaja ei ole paikalla. Harjoittelua hän seuraa älysovellusten avulla. Tuorein sponsorisopimus onkin solmittu suomalaisen Polarin kanssa. Toinen urheilija rinnalla Usein julkisuudessa nostetaan esiin kiekko- tai formulavaimoja, joita kuvataan merkkilaukun kanssa varikolla tai joiden roolia kodin ylläpitäjänä ylistetään. Mutta Bottaksella on kumppani, jonka kanssa jakaa ammattiurheilijan elämä. Tyttöystävä, huippupyöräilijä Tiffany Cromwell , on hänelle myös tärkeä treenikaveri. – Se motivoi tosi paljon, kun rinnalla on toinen urheilija, joka laittaa kaiken likoon omaa lajia varten. Ja tietenkin pystymme tekemään melkein kaikki treenit yhdessä. Ei voi sanoa, että annamme piiskaa, mutta motivoimme ja tuemme toisiamme. Ensimmäiset F1-kisat ovat heinäkuun alussa. Viime viikolla Bottas oli Silverstonessa Englannissa testiajoissa. Tällä viikolla hän palaa Monacoon ja on viimeisen kovan treeniviikon aika. – Nyt on ollut paljon määrää ja intensiteettiä, on alettava keventämään, että hermosto palautuu, kun kilpailut alkavat. On sitten kroppa hereillä ja mieli virkeänä.