Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Päällystöitä tehdään muun muassa Mommolan sillan kohdalla

Tänään maanantaina 4. toukokuuta alkavat päällystystyöt valtatien 12 ja kantatien 41 risteyksessä Mommolan risteyssillan kohdalla Huittisissa. Tämä päällystystyö tehdään yötyönä klo 18–06 välisenä aikana. Tie on päällystettävällä osuudella kaksikaistainen ja liikenne pysäytetään kummastakin suunnasta vuorotellen. Työmaan kohdalla on myös alennettu nopeusrajoitusta. Päällystystöitä tehdään tällä viikolla myös muun muassa maantiellä 212 Huittisten ja Säkylän välillä sekä maantiellä 12729 Huhtamossa Huittisissa. Näilläkin kohteilla liikenne pysäytetään kummastakin suunnasta vuorotellen. Töitä tehdään päivä- ja ilta-aikaan, joten tiellä liikkujien on syytä varautua viivästyksiin. Paikalla on liikenteenohjaus. Työmaiden kohdalla on alennettu nopeusrajoitusta. Nopeusrajoitukset palautetaan ennalleen vasta, kun tiemerkinnät on maalattu eli noin viikko päällystystöiden jälkeen. Mahdollinen sade voi sotkea aikataulun, sillä päällystystöitä ei voida tehdä kovalla sateella. Sade voi myös viivästyttää tiemerkintöjen tekemistä, sillä tiemerkintöjä voidaan maalata ainoastaan kuivalla kelillä. Lisää tietoa teiden päällystämisestä Satakunnassa 2020 .