Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Jämijärven tuore kunnanjohtaja Markus Ojakoski piti väistötiloissa ukuleletunnin ja haaveilee lentämisestä – ”Jämi voisi olla suurtapahtumien järjestäjä”

Markus Ojakoski, miten kunnanjohtajan tehtävät ovat Jämijärvellä alkaneet? – Oikein hyvin. Huomaan, että todella pidän työnkuvastani täällä. Minut on otettu myös hyvin vastaan. Päivieni ohjelma vaihtelee, olen ollut mukana esimerkiksi seuraamassa uuden koulun suunnittelun etenemistä. Olenpa pitänyt myös nykyisen koulun väistötiloissa ukuleleoppitunninkin. Siitä olen positiivisesti yllättynyt, että kunnan kulurakenne ei ole niin huonossa hapessa, mitä olisi voinut olettaa viimeisten vuosien kriisikuntamenettelyiden johdosta. Miltä Jämijärven tilanne taloudellisesti näyttää? Työtä talouden eteen pitää jatkossakin tehdä, kuten monien muidenkin kuntien kohdalla. Ensi vuodelle on tehty jo ennen minun saapumista ratkaisu, että vanhusten tehostettu palveluasuminen siirretään Attendolle. Se vaikuttaa meidän kulurakenteeseen positiivisesti. Terveydenhuollon puolella on säästöjen suhteen iso potentiaali ja yhteistyöllä PoSan sekä Satakunnan sairaanhoitopiirin kanssa näihin asioihin voidaan löytää ratkaisuja. Olemme tällä hetkellä mielestäni oikealla tiellä. Oletko sinä ja perheesi jo muuttanut Jämijärvelle? – Emme ole muuttaneet vielä, mutta tarkoitus on muuttaa koko perheen voimin. Täällä on paljon mukavia asuntoja ja yhtä järvenrantakohdetta olen jo hieman katsellut sillä silmällä. Miten suhtaudut Pohjois-Satakunnan kuntaliitoskuvioihin? – Ajattelen niin, että kyseessä on isosta ratkaisusta, jonka suunta pitää tulla poliittiselta puolelta. On aina tärkeä miettiä sitä, mitkä ratkaisut tuottaisivat kuntalaisille parhaat ja taloudellisimmat palvelut. Olen lähtökohtaisen myönteinen selvittämään erilaisia ratkaisuja. Honkajoen ehdottamaan kuntaliitokseen ja yhteistyön lisäämiseen liittyvän selvityksen lähtökohdat ovat mielestäni hyvät. Olit Kokemäen kaupunginjohtajana vuodet 2011–2014. Mitä kaikkea olet tehnyt viimeisen viiden vuoden aikana? – Työskentelin Rud Pedersen -konsernilla ja toimin Keskustan eduskuntaryhmän pääsihteerinä. Pääsihteerin tehtävistä palasin takaisin Rud Pedersinille siten, että pystyin asumaan Porissa. Tällainen ratkaisu ei olisi ollut mahdollista eduskuntaryhmän pääsihteerinä toimiessani. Mikä sinut veti takaisin kunnanjohtajan tehtäviin ja etenkin juuri Jämijärvelle? – En näe Jämijärveä sen kummallisempana tai hankalampana paikkana toimia kunnanjohtajana kuin mitään muutakaan paikkaa. Pidin Kokemäellä työstäni kovasti ja olen kokenut, että tämänkaltainen työnkuva sopii minulle. Ennen Jämijärveä hain kunnanjohtajaksi myös Merikarvialle pari vuotta sitten. Tuolloisessa kunnanjohtajavaalissa jäin toiseksi. Jämijärvessä on henkilökohtaisesti positiivisia puolia, tunnen houkutusta maaseutuympäristöä kohtaan. Myös lentoharrastus on pyörinyt mielessäni ja täällä sen harrastaminen olisi mahdollista. Olet toiminut keskustapuolueessa eduskuntaryhmän pääsihteerinä. Miten itse näet, miten taustasi otetaan vastaan? – Ymmärrän, että historiani keskustapuolueen taustoilla saattaa aiheuttaa epäilyksiä. Käytännössä koen, että jos Kokemäellä ollessani taustani ei näkynyt millään tavalla niin miksei sama voisi toistua myös täällä epäilysten karsiintuessa pois pidemmällä aikavälillä? Ulkopaikkakuntalaisille Jämijärvestä tulee usein mieleen Jämi, esimerkiksi aktiivisine lentotoimintoineen ja vapaa-ajanviettotapoineen. Miten tärkeänä näet, että Jämin alue on houkutteleva ja hyvinvoiva? – Asia on hyvin merkittävä. Jämi on Jämijärven yksi esiin nousevimmista asioista ja brändeistä. Alueella käy runsaasti lentäjiä, laskuvarjohyppääjiä, koiraharrastajia ja hiihtäjiä. Alueen vahvuutena voidaan pitää myös sitä, että se on kahden maakunnan rajalla. Itse näkisin, että tulevaisuudessa aluetta voisi markkinoida enemmän myös suurtapahtumien järjestämispaikkana. Olet ehtinyt nyt toimimaan Jämijärven kunnanjohtajana noin pari kuukautta. Onko kunnassa käynnissä mielenkiintoisia hankkeita? – Yhtenä asiana voisin nostaa esiin tekeillä olevan kaukolämpöverkon, Jämijärven Lämpö Oy:n. Yhtiö on kansalaisaktiivisuuteen perustuva hanke, jossa siirrytään öljystä huomattavasti parempaan energianlähteeseen, puuhun. Mukana on yksityisiä kuntalaisia ja yrityksiä. Täällä on osaamista ja kiinnostusta tehdä erilaisia projekteja, se on yllättänyt minut positiivisesti. Jämijärvi on pieni kunta ja kuten totesit, kunnan väki on yllättänyt sinut positiivisesti. Vaikuttaako kunnassa positiivinen yhteishenki? – Täällä on sellaisia ihmisiä, joilla on hyviä suunnitelmia ja ajatuksia. Jo parin kuukauden aikana itselleni on käynyt selville, että monilla on kunnan suhteen hyviä kehittämisajatuksia. Koulutukseltaan filosofian maisteri. Aloitti Jämijärven kunnanjohtajana kuluvan vuoden elokuussa. Toimi ennen Jämijärven kunnanjohtajuutta RP People- rekrytointiyhtiön toimitusjohtajana. Kokemäen kaupunginjohtaja vuosina 2011–2014. Oli vuosina 2015–2017 keskustapuolueen eduskuntaryhmän pääsihteeri.