Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Lähikoulu on jokaisen lapsen oikeus – olisi aivan kohtuuton kulttuurimoka peruuttaa tämä oikeus Reposaaren lapsilta mitättömän säästön takia

Helpotus. Porin kaupunginvaltuusto sai sittenkin toimeksi päätöksen Reposaaren koulun 1.–6. luokkien säilymisestä omassa lähikoulussa, vaikka kauhun hetkiä on yhä uudelleen eletty lasten kodeissa ja koko yhteisössä. Valtuutetuista erityiskiitoksen ansaitsee Simo Korpela, joka vuodesta toiseen on puolustanut saaren erityisasemaa ja koulun pysyvyyttä, vaikka ei itse täällä asukaan. Viisas pitkän linjan opettaja ja taitava matemaatikko on koko ajan ymmärtänyt Reposaaren elinvoimaisuuden ja kaupungin taloudellisen säästön välisen suhteen. Kiitos myös valtuutettu Tiina Puskalle, joka on määrätietoisesti ajanut oman kylän koulun säilymistä. Samoin suuret kiitokset ansaitsevat uudet nuoret reposaarelaiset aktiivisuudestaan. Sen sijaan ihmettelen kahden naisvaltuutetun kannanottoja. Onko Henna Kyhä itse opettaja? Hän kysyy, onko Reposaarella resursseja tukiopetukseen ja epäilee saaren oppilashuollon palveluita. Pienessä koulussa opettaja ottaa jokaisen oppilaan huomioon omana persoonanaan, kaikkine tarpeineen. Pätevä opettaja pystyy eriyttämään kolmenkin vuosiluokan vähät oppilaat oman opetussuunnitelmansa mukaisesti, kenties jopa paremmin kuin suuressa massakoulussa ison vuosiluokan edessä seisova pedagogi. Samalla hoituvat oppilashuollon "palvelut" ja muu tukeminen. Reposaaressa kodit luottavat kouluunsa. Yhteys on välitön, koska tunnemme toisemme. Täällä saarella emme syyttä kyseenalaista opetuksen laatua tai koulurakennusten kuntoa. Oppimistuloksista täällä ei tarvitse myöskään erityisopettaja Anne Liinamaan huolestua. Saaren resurssit ovat juuri edellä mainittu yhteisöllisyys ja samaan hiileen puhaltaminen. Oppimistulokset näkyvät myöhemmin, kun ensin annetaan lasten kasvaa rauhassa. Peruskouluasetuksen mukaan lähikoulu on jokaisen lapsen oikeus. Meillä se täällä saarella on ollut jo 143 vuotta, yhtenä Porin ensimmäisistä kouluista. Olisi aivan kohtuuton kulttuurimoka peruuttaa tämä oikeus saaren lapsilta mitättömän säästön takia, jonka vastineeksi Pori saa vuosittain saaristolisää juuri Reposaaren hienon yhteisön tukemiseksi. Anne Liinamaan sanoin: "Ei lapsia voi laittaa maksajiksi." Kaisu Tyrsky luokanopettaja, englannin lehtori (eläkkeellä) Pori