Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Postin lakko voi vaikuttaa SK:n ja paikallislehtien päiväkantoon

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n järjestämät lakot saattavat aiheuttaa häiriöitä Postin päiväkannossa olevien Satakunnan Kansan ja Satakunnan paikallislehtien jakeluun tällä viikolla. Tällä hetkellä ei ole tietoa, miten lakko mahdollisesti vaikuttaa. Lakko ei vaikuta varhaisjakelussa olevien Satakunnan Kansojen jakeluun. Varhaisjakelussa olevat Satakunnan Kansat jakaa Alma Manu, joka kuuluu Satakunnan Kansan tavoin Alma Mediaan. Aiemmin on kerrottu, että Satakunnan Kansan varhaisjakeluakin alkaa hoitaa Posti. Tämä muutos kuitenkin astuu voimaan vasta vuodenvaihteessa. Esitimme 8 kysymystä Postin tulevaisuudesta. 1. Miten lakkoilu vaikuttaa Postin toimintaan? PAU:n työntekijät lakkoilivat torstaina ja perjantaina Tampereella, Vantaalla ja Jyväskylässä. Valtaosa lähetyksistä toimitetaan Postin mukaan silti ilman viiveitä. Sunnuntai-illasta alkaen lakkoon ryhtyi yli 700 PAU:n työntekijää. Postin käsittely- ja lajittelutoiminnot ovat pysähdyksissä maanantaista keskiviikkoon. Ensi viikon lakko vaikuttaa postin kulkuun sanomalehtien jakelua lukuun ottamatta. Postin käsittely- ja lajittelukeskuksissa käsitellään kirjepostia, lehtiä ja paketteja. Posti arvioi, että lakot voivat vaikeuttaa lähetysten kulkua eri puolilla Suomea. Lakot eivät vaikuta palvelupisteiden aukioloihin, rahtipalveluihin tai varastopalveluihin. 2. Paljonko postin kulku voi viivästyä? Loppuviikon lakoista aiheutuva viive on Postin arvion mukaan noin vuorokausi. Ensi viikon lakon aiheuttamien viivästysten kestoa Posti ei arvioi vielä. Postista todetaan, että lakon vaikutusten ennakointi on ylipäätään vielä liian aikaista. Vaikutusten määrä ja kesto pyritään minimoimaan. 4. Ovatko lakot laillisia? Postin mukaan eivät, koska työehtosopimus ja työrauha ovat PAU:n kanssa voimassa. 4. Miten iso osa postista viivästyy lakon ulkopuolella? Posti ei kommentoi viivästyvän postin määrää. PAU:n puheenjohtaja Heidi Nieminen toteaa, että jakamattomia talouksia on jatkuvasti. –  Harva odottaa sähkölaskuaan tai tietää, pitäisikö sen olla perillä eilen, tänään vai huomenna. Moni huomaa viivästykset aikakauslehdistä, Nieminen sanoo. 5. Onko työntekijämäärä nykyisellään riittävä? Postin mukaan työntekijämäärä on tällä hetkellä riittävä suhteessa työn määrään. PAU on esittänyt toistuvasti huolensa liian pienistä resursseista. 6. Mitä tapahtuu, kun lakot päättyvät? Lakkoon osallistuvat työntekijät palaavat normaalisti töihin torstaina 5.9. Posti pyrkii lakon jälkeen toimittamaan viivästyneet lähetykset mahdollisimman pian. 7. Mitä tarkoittaa postin työntekijöiden tukeminen? Posti tukee henkilöstöään työehtosopimuksen muuttuessa. Käytännössä tuki tarkoittaa, että muutoksesta aiheutuvia välittömiä vaikutuksia ansioihin minimoidaan siirtymäajan tuen ja palkkiomallien kautta. Työntekijöille on luvattu, että jos laatu pysyy hyvänä, maaliskuun 2020 loppuun asti on mahdollista saada samantasoista palkkaa kuin nyt. Maaliskuun jälkeenkin työntekijöiden on mahdollista saada taulukkopalkkojen päälle palkkioita tehokkaalla ja laadukkaalla työnteolla. PAU näkee siirtymäajan palkkalupauksen työnantajan pyrkimyksenä estää työtaistelut. Puheenjohtaja Heidi Nieminen huomauttaa, että jos samaan aikaan lupausten kanssa pyritään 150– 200 miljoonan euron säästöihin, lupauksiin palkkioista on vaikea uskoa. 8. Miten säästöpaineet vaikuttavat Postin toimintaan tulevaisuudessa? Posti tavoittelee vuosina 2019– 2021 150– 200 miljoonan euron kustannussäästöjä. Posti kertoo tekevänsä töitä uudistamisen ja kilpailukyvyn varmistamisen eteen. Keväällä 2019 on toimintaa tehostettu jo esimerkiksi lisäämällä automatisointia. Kirjeiden ja muun paperisen postin volyymi on laskenut. Postimerkillä varustettujen kirjeiden osuus postilähetyksistä on enää alle viisi prosenttia. Verkkokauppa sen sijaan on kasvanut 10 prosentin vuosivauhtia ja sen Posti uskoo kiihtyvän entisestään. Myös paketit ovat Postille merkittävä liiketoiminta-alue. PAU:n Nieminen toteaa, että Posti on säästämisen kierteessä. –  Postin osalta kysymys on siitä, onko Posti palvelu, jota tarvitaan vai bisnes, jonka on tuotettava tulosta.