Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Hallitus: Yli 500 hengen yleisötilaisuudet kielletään heinäkuun loppuun asti, Suomen urheilulle raaka isku – Veikkausliiga ja Superpesis todella tukalassa tilanteessa

Hallitus ilmoitti keskiviikkona, että yli 500 hengen yleisötilaisuuksien kieltoa jatketaan heinäkuun loppuun saakka. Loppukesän ja alkusyksyn tilannetta arvioidaan viimeistään kesäkuussa. – Hallitus on päivittänyt tänään koronastrategiaa asiantuntijakuulemisten perusteella. Epidemian leviämisen hidastamisessa on onnistuttu Suomessa hyvin. Kaikista rajoitustoimista ei voida luopua kerralla. Tilanne on yhä vakava, pääministeri Sanna Marin (sd) sanoi tiedotustilaisuudessa. Tieto kokoontumisrajoituksista on merkittävä Suomen urheilukentälle. Hallitus ilmoitti ensimmäisistä koronatoimistaan maaliskuun 13. päivänä. Urheilulajien ja -sarjojen kannalta merkittävää oli yli kymmenen henkilön kokoontumisten kieltäminen. Se käytännössä esti joukkuelajien harjoittelun ja tapahtumien järjestämisen kaikissa lajeissa. Raju isku Keskiviikon päätöksellä alle 500 hengen kokoontumiset sallitaan, mutta seurat ja sarjat monissa lajeissa joutuvat entistä pahempaan ahdinkoon, osa jopa mahdollisesti taistelemaan olemassaolostaan. Nykyisen tiedon mukaisesti sarjat voidaan käynnistää aikaisintaan elokuussa. Veikkausliigaseurojen budjeteissa lipunmyyntitulot ovat isossa osassa, joten keskiviikkona tehty linjaus on suomalaiselle huippujalkapallolle raju takaisku. Euroopan sarjoissa suunnitellaan kauden loppuun pelaamista tyhjien katsomoiden edessä, mutta Suomessa vaihtoehto ei ole houkutteleva, koska tv-sopimukset muodostavat niin pienen osan tuloista. Lipunmyynnin kerryttämät tulot ovat seurasta riippuen 30–50 prosenttia budjetista. Pesäpallossa on puoliammattilaisuuden vuoksi hieman helpompi tilanne, mutta lipputulot - tai niiden menettäminen - vaikuttavat sielläkin. Esimerkiksi Sotkamon Jymy saa perinteisesti tärkeän kassavirran heinäkuun loma-ajan kotipeliputkestaan. Sekä jalkapallossa että pesäpallossa joudutaan nyt puntaroimaan, kannattaako ottelutapahtumia järjestää maksimissaan 500 henkilön kanssa. Veikkausliigassa joukkueet, toimitsijat ja media haukkaavat jo itsessään noin sadan henkilön kapasiteetin ottelua kohden, Superpesiksessä määrä on hieman pienempi. Urheiluliiton hallitus kokoontuu keskiviikkona 6. toukokuuta keskustelemaan eri vaihtoehdoista yleisurheilukauden aloittamiselle.