Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Rauma rakentaa uutta ja myy vanhaa – Uotilan uusi koulu suunnitteluun

Rauma Uuden koulun suunnittelu Rauman Uotilan kylään käynnistyy. Kaupunginhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi 100 000 euron lisärahoitusta kuluvan vuoden talousarvioon uuden koulurakennuksen suunnittelutyöhön. Kaupunginhallitus hyväksyi myös teknisen lautakunnan esityksen tarpeettomiksi tai vähälle käytölle jääneiden kiinteistöjen myynnistä. Osana Uotilan uuden koulurakennuksen suunnittelua selvitetään Uotilassa toimivien Helkkilän päiväkodin ja entisellä terveysasemalla toimivan päiväkodin siirtämistä saman katon alle koulun kanssa. Helkkilän päiväkoti on rakennettu 1970-luvulla ja rakennuksen elinkaari on kääntymässä lopuilleen. Vaihtoehtoina ovat peruskorjaus tai uusien tilojen hankinta. Uotilaan kaavaillaan kaksiluokkasarjaista koulua väliaikaisen elementtirakenteisen koulun tilalle. Sisäilmaongelmien vuoksi käytöstä poistettua Uotilan alakoulua puretaan parhaillaan. Uuden koulun rakentaminen maksanee alustavan arvion mukaan 10-12 miljoonaa euroa. Vanhoja kiinteistöjää n Rauma karsii myös myynnillä. Kaupunginhallitus hyväksyi teknisen valiokunnan esityksen viiden rakennuksen asettamisesta myyntiin joko julkisella tarjouskilpailulla tai suoralla kaupalla. Myytäväksi tulevat Syvärauman päiväkoti, Nummen päiväkodin käytössä ollut Heinon talo, Uotilan sininen koulu, Kodisjoen yritystalo sekä nuorisotalo Lappari Lapin kirkonkylästä.