Ladataan
Pääaiheet Verokone 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Narukerä taistelee Suomen cupin finaalipaikasta viikonloppuna Varkaudessa – flunssa-aalto ja yksi vamma porilaisten kiusana

Jääpallon Suomen cupia pelataan tulevana viikonloppuna Varkaudessa. Narukerä pelaa viikonlopun aikana neljä peliä ja tavoittelee ehjää turnaussuoritusta. Cupin finaaleissa usein pelanneen Veiterän ja isäntäjoukkue WP-35:n lisäksi Narukerä kohtaa turnauksessa Kampparit sekä Botnian. Edellisviikonloppuna pelatun A-lohkon voitti puhtaalla pelillä Akilles, joten sille etsitään Varkaudessa nyt finaalivastustajaa. Finaali pelataan 3. tammikuuta 2020. Narukerän päävalmentaja Jani Raukko lähtee kohti Varkautta levollisin mielin. – Suomen Cupissa on hyvä hetki katsoa, missä joukkue menee tällä hetkellä verrattuna neljään muuhun lohkovastustajaan. Joukkue on hyvin harjoitellut ja pientä flunssa-aaltoa, sekä Atte Perkauksen alaraajavammaa lukuun ottamatta pääsee lähtemään turnaukseen terveenä, Raukko kertoo seuran tiedotteessa. – Varkauden lohkon ennakkosuosikiksi pitänee nostaa viime kauden cup- ja bandyliigafinalisti Veiterä. Narukerä kohtaa ensimmäisessä ottelussaan isäntäjoukkue WP-35:n lauantaina kello 16. Iltakamppailussa se saa vastaansa kello 20 Botnian. Sunnuntain kamppailut "Kerä” aloittaa kello 11, kun vastaan asettuu Veiterä ja turnauksen päätösvastustajan Mikkelin Kampparit porilaiset kohtaavat kello 15 alkavassa ottelussa.