Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Tamperelaisen ravintolan asiakkaat altistuneet virukselle – ravintolassa olleella asiakkaalla todettiin koronavirus

Tamperelaisen ravintolan asiakkaat ovat mahdollisesti altistuneet koronavirusinfektiolle torstain ja perjantain välisenä yönä 20.–21.8. Tays kertoi twitterissä sunnuntaina kello 13 jälkeen, että sunnuntaina todetun tuoreen koronatapauksen jäljityksessä on käynyt ilmi, että 20.-21.8. välisenä yönä klo 23–01 Tampereella ravintola Doriksessa olleet ovat saattaneet altistua koronavirusinfektiolle. Tuolloin ravintolassa olleella asiakkaalla on todettu koronavirus. Tays kehottaa paikalla olleita tarkkailemaan mahdollisia infektio-oireita ja hakeutumaan niiden ilmetessä nopeasti koronatestiin. Doriksen asiakkaan virustartunta on todettu sunnuntaina ja näkyy vasta maanantaina tilastossa. Tays kertoi aiemmin sunnuntaina, että Pirkanmaalla ei ole todettu uusia koronatartuntoja. Vastaavanlainen altistus oli kolme viikkoa sitten Tampereen ravintola Ihkussa.