Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Koronavirusta todettiin elokuussa myös Rauman jätevesistä –  Erityisesti sitä ilmeni Helsingin, Espoon ja Turun näytteissä

Koronavirusta on todettu elokuussa usean kaupungin jätevesissä, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) jätevesiseurannasta. Virusta on todettu elokuussa erityisesti Helsingin Viikinmäen, Espoon Suomenojan ja Turun Kakolanmäen jätevedenpuhdistamoista kerätyistä näytteistä. Lisäksi virusta on todettu yksittäisistä näytteistä Tampereella, Raumalla ja Vaasassa. Tuoreimmissa, 16.–17.8. kerätyissä viikkoseurantanäytteissä koronavirusta löytyi Helsingistä ja Turusta. Tampereen, Kuopion ja Oulun jätevesissä koronavirusta ei tällä viikolla todettu. Viikkoa aiemmin kerätyissä viikkoseurantanäytteissä virusta todettiin Helsingin ja Turun lisäksi Tampereen Viinikanlahden puhdistamon jätevedestä. 2.–3. elokuuta toteutettiin kattavampi, 28 jätevedenpuhdistamon kuukausiseuranta. Koronavirusta esiintyi tuolloin Helsingin ja Turun lisäksi Espoossa, Raumalla ja Vaasassa. Kesäkuussa virusta löytyi heinäkuuta laajemmin Heinäkuussa jätevesien viruslöydökset olivat enimmäkseen satunnaisia tai jäivät alle menetelmän havaitsemisrajan. Virusta todettiin heinäkuussa erityisesti Turun jätevesissä. Lisäksi löydöksiä esiintyi Helsingissä ja Espoossa. Koronavirusta ei esiintynyt jätevesissä heinäkuussa yhtä laajasti kuin kesäkuussa. Kesäkuussa koronavirusta löydettiin viikkoseurannassa Helsingistä ja Turusta, kuukausiseurannassa lisäksi Espoosta, Lappeenrannasta ja Vihdistä. THL tutkii koronaviruksen esiintymistä jätevesissä mittaamalla puhdistamattomista jätevesistä koronaviruksen geeniperimää. Löydös jätevedestä ei kerro viruksen tartuttavuudesta, vaan kuvaa koronaviruksen esiintymistä viemäriverkoston piirissä olevissa kotitalouksissa. –  Jätevesitutkimus osoittaa selvästi, että koronavirusta on osoitettavissa jätevedestä samoilla paikkakunnilla, joilla on todettu myös koronavirustartuntoja yksilötestauksessa, sanoo THL:n erikoistutkija Tarja Pitkänen tiedotteessa. Käytössä nyt aiempaa herkempi testi Koronaviruksen jätevesiseurantaan ei THL:n mukaan ole vielä käytettävissä vakiintuneita menetelmiä. Heinäkuun lopussa THL:ssä otettiin jätevesinäytteiden tutkimisessa käyttöön uusi testi, joka havaitsee koronavirusta aiempaa herkemmin. Uusi testi perustuu N2-geenialueen testaamiseen. Se löytää jätevedestä aiempaa pienempiä koronavirusmääriä verrattuna THL:n aiemmin käyttämään E-geenialueen testausmenetelmään. –  Muitakin löydöksiä eri paikkakunnilta voi vielä ilmetä, kun kaikki tutkimuksessa aiemmin kerätyt näytteet saadaan analysoitua uudella N2-testillä, Tarja Pitkänen sanoo. Seuraavaksi THL:n tutkimusryhmä aikoo kehittää jätevesiseurannan tarkkuutta ja raportointia. –  Odotamme, että jätevesiseurannassa kerättävillä tiedoilla on vastedes merkitystä koronaepidemian tilannekuvan kannalta erityisesti niillä paikkakunnilla, joilla tartuntoja ei ole todettu useaan viikkoon. Esimerkiksi jos koronatestien määrä jollain alueella Suomessa vähenee, koko paikkakunnan väestön kattava jätevesiseuranta voi tuoda arvokasta lisätietoa viruksen esiintyvyydestä, Pitkänen sanoo.