Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Pori Bears sai uuden puheenjohtajan – pitkäaikainen puuhamies astui sivuun

Jenkkifutisseura Pori Bearsin pitkäaikaisena puuhamiehenä ja usean eri roolin toimihenkilönä tunnettu Teemu Niemelä astuu sivuun seuran hallituksen puheenjohtajan paikalta. Uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Joni Kotro . – Minulla tuli 20 vuotta nyt täyteen seurassa eri rooleissa. Mitään draamaa päätökseen ei liity, vaan päätös on kypsynyt vuoden mittaan. Vuosikaudet olen odottanut, että eikö löytyisi muitakin innokkaita, ja nyt heitä onneksi oli. Voin astua sivuun hyvillä mielin, kun tiedän seuran jäävän hyviin käsiin, Niemelä kertoo. Hallituksesta jäävät pois myös Piia Ristilä, Klaus Alinen ja Jarno Suominen . Uusina jäseninä vastuuta ottavat Kotron lisäksi Joona Karimerto sekä Mika ja Mirva Valkama. Vanhoina jäseninä hallituksessa jatkavat Ville Setälä, Masatoshi Wakabayashi ja Antti Kokkila . Bearsin edustusjoukkue valmistautuu kauteen amerikkalaisen jalkapallon 1. divisioonassa ja juniorit pyrkivät pelaamaan ensi kaudella 2–3 juniorisarjassa.