Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Miksi puun polttamisesta on syntynyt puheenaihe? – jo esi-isiemme aikaan puu on ollut pääasiallinen energianlähde

Miten Porin ja Lahden elinvoimaloikka eroavat toisistaan? Lahti sai yliopistonsa, Pori ei. Lahti panostaa ympäristöstrategiaan. Pori profiloituu teollisuuden kaatopaikkana pilaamalla ainutlaatuisten Kokemäenjoen suiston ja Yyterin vesialueet. T: Mummu Meri-Porista Kuinkahan kauan olematon tietyömaa Mäntyluodontiellä Kaanaan kohdalla jatkuu? Valot vilkkuvat ja rajoitus on 50 kilometriä tunnissa. Yhtään työntekijää ei ole kyllä näkynyt ainakaan kolmeen viikkoon. Säkylässä on muuallakin yksityisillä mailla luvattomia julkishallinnon eli kunnan "kuntopolkuja" kuin viime viikolla tapetilla ollut asia. Myös karttaan merkitystä tiestä on osittain tehty pururata. Kyseisiiin "kuntopolkuihin" ei ole kaikilta osin maanomistajan asianmukaista lupaa. Viime viikon tapauksessa katkaistu silta ylitti varuskunnan ja yksityisen rajaojan. Oja on aikanaan kaivettu varuskunnan metsänhoitajan mittausten perusteella rajalinjalle. Lenkkipolkujen ja siltojen rakentaminen ei ole jokamiehenoikeus. Toivottavasti veit tarpeeseen kirppiksellä myytävä olleesta palovaroittimesta pariston. Ainakin vaivaa olit nähnyt tiukan paketin avaamiseen. Paloturvallista kevättä toivottaen Retrolinnan asiakas. Jääkiekko on sen tyylinen peli, että ei siinä ehdi katsoa, onko kaverilla pää ylhäällä vai alhaalla tilanteen sattuessa. Tämän tietävät myös itse vapaaehtoisesti peliä pelaavat. Ja myös yleisö, joka innolla rientää kaukalossa tapahtuvaa vääntöä katsomaan ja kauhistelemaan. Kuvioluistelu ja jääkiekko ovat aivan erilaiset urheilumuodot. Nyt käsi sydämelle ja tunnustetaan tosiasiat. Musiikinopettajamme Elli Setälä 1960-70-luvulla Porin tyttölyseossa vastasi koulutoverilleni, joka kysyi, onko pakko laulaa näin: "Tässä elämässä ei ole mitään muuta pakkoa kuin kuolema". Näin ollen ne lauloivat, jotka halusivat, ketään ei pakotettu. Tämä viisas lause on siivittänyt minunkin elämääni muissakin asioissa. Kiitos Elli Setälän, joka oli muutenkin puolueeton ja hyvä opettaja. Miksi puun polttamisesta on syntynyt tuollainen puheenaihe? Jo esi-isiemme aikaan puu on ollut pääasiallinen energianlähde ja tämä ilmastonmuutos on vasta uusi ongelma. Joten nuohotaanhan ne tulipesät kunnolla ja vältetään varsinkin kivihiilen polttoa. Lisäksi pieni Suomi on kokonaisuudessa kuin se kärpäsen pee Itämeressä. Pekka Maunon kirjoitus (SK 6.3.) Mikko Savolahden väitöskirjasta osoittaa, kuinka sekaisin asiantuntijat ovat, mitä tulee ilmastonmuutokseen. Kirjoituksesta voi helposti päästä siihen käsitykseen, että puilla saunojaan lämmittävät suomalaiset ovat suurimpia syyllisiä koko maailmassa, arktisen alueen jään sulamiseen ja ilmakehän lämpenemiseen. Pidetään Kirjurinluoto porilaisten virkistysalueena ja puistomaisena, eikä täytetä luotoa kerrostaloilla ja jatkuvana autoliikenteellä. Kylpylähanke sinänsä loistava juttu, jos asiansa hoitava yritys rakentaa sen, mutta osoitetaan hankkeelle toinen tontti. Samoin pelkään, että käy niin kuin laulun sanoissa: annoin pikkusormen, se vei koko käden. Pidetään Kirvatsin puolta. Ay-liike järjesti sahoilla lakkoja. Tätä kautta voimalaitokset eivät saaneet tarvitsemaansa polttoainetta, vaan joutuivat turvautumaan turpeeseen. Eikö nyt pidä lähettää SAK:lle kova lasku toteutuneesta päästöstä? Lähetä numeroon 13524 tekstiviesti: TEKSTARI (väli) viestisi. Viestin hinta on 90 senttiä. Julkaistusta tekstareista yksi palkitaan kuukausittain 50 eurolla.