Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

TV:n sisustus-ja puutarhaohjelmat on lailla kiellettävä: Kotona ei saa siunaamankaan rauhaa, kun pitäisi olla tekemässä sitä ja tätä – Laittakaa edes hintalappu näkyviin, jos se hiukan rauhoittaisi

Linda Mäki , suuri kiitos ja ihailu taideteoksistasi! Pistäkää nimi muistiin, tästä taiteilijasta kuullaan vielä. Tehkää Korjuuntien liikenteelle jotain. Autojen ja muun liikenteen määrä on kasvanut. Melu ja vauhti kova. Ikkunaa ei voi pitää auki melun ja pölyn takia. Nukkumisesta ei tule mitään. Asukas Pyöräilijät , laittakaa kilikello soimaan hyvissä ajoin kun aiotte ohittaa kävelijät, joilla on koira tai pieniä lapsia mukana. Aivan pelästyy kun suhautatte ohi. Vaaratilanteita tulee usein. Herrainpäivien hiekkarannalla saa aivan vapaasti uida, liikkua ja makoilla auringossa jokamiehenoikeudella (SK 2.7.), kunhan ei mene toisten piha-alueille. Jos joku tätä oikeutta rajoittaa, niin silloin rajoittaja todennäköisesti rikkoo lakia. TV:n kaikenlaiset sisustus-ja puutarhaohjelmat on lailla kiellettävä. Kotona ei saa siunaamankaan rauhaa, kun pitäisi olla tekemässä sitä ja tätä. Laittakaa edes hintalappu näkyviin, jos se hiukan rauhoittaisi. Se laiska äijä sohvalta Jokainen elämä on kertomus. Mitä kaikkea voikaan tapahtua? Kerrotaan kertomus työstä, toimeentulosta ja hyvinvoinnista. Kertokaamme myös edelleen ihmisen vahvuuksista ja voimavaroista perinteisen totuudenmukaisesti. Uudistetaan kertomukset kulttuurisiteiden muodostumisesta, muutoksista ja ylläpidosta tehokkaasti kansallisena ja kansainvälisenä yhteistyönä! Kyllä on aikoihin eletty, kun nykyajan vanhempia täytyy poliisin suulla muistuttaa, että lapsia pitää vahtia rannalla, eikä älypuhelinta. Rekkojen ajamista keskustassa ihmettelevälle: Kaupungin tekninen lautakunta päätti tämän liikenteen lopettamisesta tämän vuoden alusta. Tämän jälkeen Aittaluodossa toimivat yritykset toimittivat asiavirheitä sisältävän vetoomuksen kaupunginhallitukselle, joka osti nämä selitykset ja kumosi teknisen lautakunnan päätöksen. Kaikki kallis asian eteen tehty selvitystyö kaadettiin viemäriin ja nyt selvitellään lisää. Todella outoa, mutta uniikkia. Jättirekat vievät haketta Porin ainoaa leveää katua. Kun rekat katoavat, voimme muuttaa täältä pois. Vaahtera on myös täysin sopimaton puu kaupunkiympäristöön. Porissakin vaahtera levittää syksyisin tonnikaupalla biomassaa (lehtiä), joita ainakaan kaupungin omista puistoista ole kukaan korjaamassa pois. Sieltä ne sitten leviävät taloyhtiöden pihoihin. Historiaa ei voi muuttaa patsaita kaatamalla. Pori taitaa kohta mennä Uudenmaan jälkeen seuraavaksi koronatilastoissa, kun katsoo viimeisimpiä lukemia. Noudattakaa nyt hyvät ihmiset kaikkia turvamääräyksiä, muun muassa turvavälejä, niin kaupassa (ja ne välikapulat edelleen pois ostoshihnalta), terasseilla, rannalla, ja esimerkiksi niissä vessajonoissa! Työpaikoilla kannattaa myös edelleen pitää 2 metrin turvavälit, ei tarvi tulla höpöttämään ihan viereen. Vai haluaako porilaiset sairastaa lopun kesää? Lähetä numeroon 13524 tekstiviesti: TEKSTARI (väli) viestisi. Viestin hinta on 90 senttiä. Julkaistusta tekstareista yksi palkitaan kuukausittain 50 eurolla.