Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Kreikka sallimassa laajan matkustamisen Euroopan alueelta – Lähtökenttä ratkaisee, tarvitaanko karanteenia

Kreikka kertoi lauantaina sallivansa maahan matkustamisen myös eräistä pahiten koronaviruksesta kärsineistä Euroopan maista eli esimerkiksi Ranskasta, Italiasta, Espanjasta ja Britanniasta. Matkustus on määrä sallia 15. kesäkuuta lähtien. Tietyiltä alueilta matkustavat joutuvat kuitenkin Kreikassa koronavirustestiin ja sen jälkeen karanteeninomaisiin oloihin viikoksi tai kahdeksi. Testeihin määräävä tekijä on, onko matkustajan lähtölentokenttä Euroopan lentoturvallisuusviraston koronariskilistalla. Aiemmin tällä viikolla Kreikka sanoi sallivansa Suomen ja 28 muun maan kansalaisten vapaan matkustuksen maahan kesäkuun puolivälistä alkaen.