Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Kommentti: Politiikka palaa politiikkaan

Valmiuslain käyttöönoton kumoamisesta kertonut oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) luonnehti maanantaita ilon päiväksi. Hallitukselle poikkeusolojen päättyminen merkitsee samalla kuitenkin lisääntyvää tarvetta puolustaa tehtävien päätösten taustalla olevia arvovalintoja. Siinä ilo on enemmän opposition kuin hallituksen puolella. Hallitus on onnistunut hoitamaan koronaepidemiaa Suomessa kiitettävästi, mutta kevättä on eletty kuin virkamieshallituksen oloissa. Hallitus on nähty neutraalina kriisinhoitajana, joka tekee tarvittavat toimet kansalaisten pelastamiseksi epidemialta. Lausunnoissaan hallitus on kuvannut tekemiään päätöksiä välttämättömiksi ja häivyttänyt valintoja, joihin päätökset pohjaavat. Pääministeri Sanna Marin (sd.) kirjoitti Twitterissä, ettei kriisiaikana kuulu kyseenalaista viranomaisten osaamista. Oppositiokaan ei ole lähtenyt tekemään koronakriisillä politiikkaa. Kun poikkeusolot ovat ohi, on päätösten perustelu "välttämättöminä" aiempaa vaikeampaa. Opposition ääni on terävöitynyt kevään edetessä ja etenkin viimeisimmän, historian suurimman lisäbudjetin jälkeen. Pian hallituksella on edessään muun muassa vaikea budjettiriihi, jossa hallituksen on päätettävä, mitä tehdään esimerkiksi työllisyystavoitteille ja -keinoille, verotukselle ja velkaantumiselle. Tästä eteenpäin hallitus joutuu perustelemaan päätöksensä huolellisemmin. Se on hyvä. Demokratiassa valinnoista on keskusteltava, vaihtoehtoja pohdittava ja päätöksiä voitava kritisoida.