Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Huittisten Seurahuoneen yrittäjä ajautui konkurssiin

Huittisten Seurahuoneella hotelli- ja majoitustoimintaa harjoittanut Huikkaus Oy on asetettu konkurssiin Satakunnan käräjäoikeudessa. Yhtiön haki konkurssiin verohallinto. Verovelan määrä oli noin 32 500 euroa. Verohallinto haki yritystä konkurssiin jo tammikuussa. Huikkaus pääsi kuitenkin yrityssaneeraukseen Pohjanmaan käräjäoikeuden päätöksellä. Yrityssaneeraus aloitettiin maaliskuussa, jolloin yrityksellä oli 14 osa-aikaista työntekijää. Saneeraushakemuksessaan Huikkaus Oy totesi talousongelmiensa pääsyiksi yhtiön ensimmäisen liiketoimintapaikan, Sinisen Karhun velat sekä Seurahuoneen toiminnan alun käynnistyskustannukset. Huikkaus lopetti Sinisen Karhun toiminnan siirtyessään Seurahuoneelle. Tuloslaskelman mukaan yrityksen liikevaihto oli viime vuonna 754 000 euroa, mutta tulos 51 000 euroa miinuksella. Tästä vuodesta tuli kuitenkin vaikea, eikä yritys enää selvinnyt talousvaikeuksistaan. Se sulki ovensa jo elokuussa. Yrityksen kaikki työntekijät on irtisanottu ja liiketoiminta lopetettu. Yritys toimi Huittisissa vuokratiloissa. Ovensa se avasi viime vuoden pääsiäisenä.