Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Harjavallassa veitsen kanssa toisen miehen päälle rynnistänyt loukkaantui itse väkivaltaisuuksissa – Hyökkääjä menehtyi sairaalassa muutama päivä myöhemmin

Poliisi tutkii viime sunnuntaina Harjavallassa tapahtunutta väkivallantekoa, jonka jäljiltä yksi ihminen menehtyi. Virkavallan alustavien tietojen mukaan välikohtaus syntyi, kun mies hyökkäsi toisen miehen kimppuun veitsen kanssa. Puukkohyökkäys tapahtui harjavaltalaisen kiinteistön pihamaalla noin kello 21.30. Väkivaltaisuuksissa loukkaantui kuitenkin lopulta hyökkääjä itse. Paikalle hälytetyn poliisipartion ja ambulanssihenkilökunnan elvytyksestä huolimatta hän oli mennyt elottomaksi. Mies kiidätettiin kiireellisesti Poriin Satasairaalaan saamaan hoitoa. Puukkohyökkäyksen kohde selvisi tilanteesta pienellä sormiin tulleella haavalla. Tapauksen tutkinnanjohtajan, komisario Matti Ala-Haaviston mukaan ketään ei ole tässä vaiheessa otettu kiinni. Tutkinta on alkutekijöissään ja poliisi aikoo seuraavaksi kuulla tapahtunutta todistaneita ihmisiä. – Asianosaiset ovat poliisin tiedossa, Ala-Haavisto kertoo. Tässä vaiheessa tutkintaa poliisi ei kommentoi tarkemmin tapauksen yksityiskohtia. Poliisin sairaalasta saaman tiedon mukaan veitsellä hyökännyt mies menehtyi sairaalassa keskiviikkona iltapäivällä. Miehen tarkka kuolinsyy ei ole vielä poliisin tiedossa. Ala-Haaviston mukaan menehtyneelle aiotaan suorittaa oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus. Poliisi tutkii tapausta veitsellä hyökänneen miehen osalta törkeänä pahoinpitelyn yrityksenä menehtymisestä huolimatta. Puolustautunutta miestä epäillään puolestaan kuolemantuottamuksesta.