Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Joona Rajala, Niko-Valtteri Koivula ja Eero Paavola jatkavat Narukerässä: ”Uskon, että tuleva kausi on meille joukkueena iso askel eteenpäin”

Narukerän kasvatit Joona Rajala , Niko-Valtteri Koivula ja Eero Paavola ovat tehneet jatkosopimukset porilaisten kanssa. Kolmikosta Koivula pelasi viime kaudella hyvin. – Viime kauden onnistumiset antoivat nälkää kesäharjoitteluun. Uskon, että tuleva kausi on meille joukkueena iso askel eteenpäin, sillä kopissa on aistittavissa erinomainen fiilis, Koivula kertoo. Parikymppiset Rajala ja Paavola kuuluvat Narukerän erinomaiseen 1999-ikäluokkaan. Ylempää keskikenttää pelannut Rajala kärsi viime kaudella loukkaantumisista ollen silti yksi joukkueen parhaita pistemiehiä. Tulevalta kaudella Rajala odottaa paljon. – Olen saanut vammat hoidettua, harjoitellut hyvin ja koen olevani jälleen vuoden vanhempana valmis haastamaan sarjan parhaimmistoa pelillisesti, Rajala toteaa. Sivutukena viihtyvä Paavola puolestaan pelasi viime kaudella ensimmäisen kokonaisen liigakauden. – Viime kausi meni osittain opetellessa miesten pelien vaatimustasoa. Tiedän tänä vuonna olevani valmiimpi niin henkisesti kuin fyysisesti alkavaan sarjaan, Paavola sanoo. Puheenjohtaja Kimmo Aho huomauttaa näiden sopimusten olevan tärkeitä palasia tulevan kauden joukkueeseen. – Projektimme etenee ja nämä julkaistut sopimukset tukevat ja viestivät siitä, että haluamme menestyä lahjakkaiden omien kasvattiemme avulla, Aho kertoo.