Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Koronavirusepäily risteilyaluksella Italiassa – 6 000 turistia jumissa laivalla

Noin 6 000 turistia on jumissa Costa Smeralda -risteilyaluksella Italiassa. Syynä ovat epäilyt koronavirustartunnoista. Risteilijällä olevan kiinalaispariskunnan näytteet on lähetetty tutkittaviksi, kertoo uutistoimisto AFP. Costa Crociere -yhtiön alus on ankkurissa italialaisen Civitavecchian kaupungin satamassa. Kiinalaispariskunnan naista on hoidettu korkea kuumeen takia. Naisen kerrotaan olevan 54-vuotias. Hänen miehellään ei tiettävästi ole oireita, kertoo italialainen uutistoimisto Ansa . Pariskunta on varmuuden vuoksi eristetty laivan hoitotiloihin, kertoo AFP. Sen mukaan risteily-yhtiö on vahvistanut, että laivalta ei pääse pois, ja aluksen kyydissä on kaikkiaan 7 000 matkustajaa ja miehistön jäsentä. Alus kiertänyt läntisellä Välimerellä Costa Smeralda -aluksen kerrotaan tulleen Italiaan Mallorcan saarelta. Alus on kierrättänyt risteilymatkustajia läntisellä Välimerellä. Kiinalaispariskunnan kerrotaan lentäneen Hong Kongista Milanoon 25. tammikuuta ennen nousemista risteilijän kyytiin Savonan kaupungissa, kertoo Ansa. – Olemme hieman huolissamme, tietenkin. Kukaan ei pääse alukselle tai täältä pois paitsi lääkärit. Tämä loma on vaarassa päättyä painajaiseen, eräs laivalla oleva henkilö kertoi AFP:n mukaan italialaismedialle.