Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine

Satakuntaliiton johtaja hallitusohjelmasta: ”Kyllä tässä jäätiin enemmän hyvän kuin huonon puolelle”

Satakuntaliiton maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilä on tyytyväinen hallitusohjelmaan, vaikkei siinä suoranaisesti monia Satakunnalle tärkeitä asioita mainitakaan. – Kyllä tässä jäätiin enemmän hyvän kuin huonon puolelle, mutta mitään ei ole vielä saavutettu. Aro-Heinilän mukaan vaikuttaa siltä, että hallitusohjelmassa on asioita, joita Satakuntaliitto on tavoitellut. Liiton päätavoite oli valtakunnallinen teollisuuspoliittinen ohjelma. Hallitusohjelmaan kirjatussa kestävän kasvun strategiassa on Aro-Heinilän mukaan erittäin paljon samoja elementtejä kuin heidän ajamassaan ohjelmassa. Hallitusohjelmaan on kirjattu saavutettavuuteen liittyviä rahoituksia. – Nyt pitää tehdä edunvalvontaa sen eteen, että meidän hankkeet ovat siinä joukossa, jotka toteutuvat. Näitä hankkeita ovat esimerkiksi Kasitien korjaaminen ja Pori–Mäntyluoto välisen junaradan parantaminen. Aro-Heinilän mukaan mahdollinen satakuntalainen ministeri olisi maakunnalle hyväksi. Alueiden tunteminen edistää asioiden ymmärtämistä, vaikka yksi ministeri ei hoidakaan asioita yksinään. – Kyllä me tavoittelemme ministeriä, emmekä pahoittele jos tulisi useampikin. Ministerisalkut julkistetaan tiistaina.