Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Vielä on tarjolla loppuvuodeksi ilmaista menoa ja meininkiä – Kiitos porilaisen veronmaksajan karttuisan käden

Koko perheen liikuntaseikkailumaassa on kirmannut parhaimmillaan Herralahden kentällä nyt keväällä ja kesällä sunnuntaiaamupäivisin 300 ihmistä. Tapahtumaa ovat suosineet hyvät säät. Sadepäivänäkin ne parikymmentä uskollista muun muassa lanseerasivat vesiliukumäen. Liikuntaseikkailumaa on FC Jazzin luomus. Toiminnanjohtaja Mostafa Modabberianin mukaan ihmiset ovat olleet tapahtumaan hyvin tyytyväisiä. Paikalle on helppo tulla, se on ilmainen ja tarjoaa paljon aktiviteetteja ulkoilmassa. Paikanpäällä Herralahden kentällä on vallinnut hyvä fiilis. – Aikuisetkin ovat päässeet vähän jumppaamaan ja harrastamaan lasten kanssa lajeja laidasta laitaan. FC Jazz on saanut kaupungilta 25 000 euroa Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahaa seikkailumaahan. Modabberian muistuttaa, että FC Jazzin ydinosaamista on jalkapallo. Kaupungin tuki mahdollistaa, että FC Jazz pystyy tarjoamaan extraa eli myös jalkapallon ulkopuolista liikuntaa. Porissa järjestetään ensimmäistä kertaa kaikille avoin Light Station –valotaidetapahtuma marraskuussa. Se sai sysäyksen julkisen rahoituksen ansiosta. Tapahtuma on saanut kaupungilta Rakkaudella porilaisille –hyvinvointirahaa 31 000 euroa. Tapahtuman taiteellisina johtajina toimii Veli-Ville Sivén ja Sofia Palillo . – Olemme saaneet runsaasti hakemuksia avoimen teoshakumme kautta ja olemme innoissamme tulevasta tapahtumasta. Uskomme, että tapahtuma vaikuttaa positiivisesti kaupungin marraskuiseen ilmeeseen. Tapahtumasta tulee syksyn valopilkku! taiteelliset johtajat kertovat. Light Station –valotaidetapahtuman ajankohdaksi on varmistunut marraskuun viimeinen viikko. Tapahtuma järjestetään samoihin aikoihin Pori Film Festivalin kanssa. Sivén sanoo, että Light Station -valotaidetapahtuman ohjelmisto julkaistaan lähiviikkoina. Vanhan linja-autoaseman odotushalliin sekä aseman ympäristöön luodaan valotaidenäyttely. Avoin teoshaku on juuri päättynyt. Taiteelliset johtajat Sivén ja Palillo sekä tuottaja Wilhelmina Sederholm valitsevat yhdessä tapahtumaan päätyvät teokset. Kaikki kolme asuvat ja työskentelevät tällä hetkellä Helsingissä, mutta Sivénillä ja Sederholmilla on vahva side Poriin. Veli-Ville Sivén on kotoisin Porista. Sederholm opiskeli ja asui Porissa 10 vuoden ajan. Rakkaudella porilaisille -tapahtumavuosi on ylittänyt reippaasti puolenvälin. Tähänastinen anti tuntuu hyvältä, tunnustaa hyvinvointikoordinaattori Sirpa Kynäslahti . Hänen mukaansa sekä hanketoimijat että kaupunkilaiset ovat olleet aktiivisia. Hankkeita on enemmän kuin viime vuonna. Lisäksi niitä on pitkin vuotta, jolloin ihmiset pystyvät osallistumaan niihin entistä paremmin. Kynäslahden mielestä parasta antia on, että järjestäjät ja kaupunkilaiset aktivoituvat toimimaan oman tai toisten hyvinvoinnin eteen. Hän soisi, että aktiivisuus heijastuisi laajemmallekin. Että ihmiset ottaisivat enemmän haltuun omaa kaupunkiaan ja hyvinvointiaan. Hyvinvointiraha voi olla merkittävä tekijä, jos muuta rahoitusta ei ole herunut. Toisille se voi tarjota pienen potkun, vaikka toiminta toteutuisi todennäköisesti ilman julkista rahaakin. Kynäslahti muistuttaa, että isossa hankkeessa kulutkin ovat isot. Toisaalta on hankkeita, joissa pienellä summalla on saatu aikaan paljon. – Rahan lisäksi hankkeisiin tehdään paljon myös ilmaista ja vapaaehtoistyötä. Hankkeen päätyttyä pitää antaa toimintaraportti. Kaupunki pyytää tarvittaessa selvityksen, mihin rahat on käytetty. Lisäksi jokaiselle hankkeelle on kaupungin toimijoista nimetty kummi. Hän käy katselemassa, miltä toiminta näyttää ulospäin, tavalliselle kaupunkilaiselle. – Kyllä me seuraamme, miten rahaa käytetään, Kynäslahti rauhoittelee veronmaksajia. Hyvinvointirahan toimintatapaa on nyt kokeiltu ja uudistettu kaksi vuotta sillä ajatuksella, että toiminta jatkuu. Kynäslahden mukaan sitä toivovat kaupungin hyvinvointiryhmä ja päättäjät. – Olemme saaneet hyviä kokemuksia. Miksi pitäisi lopettaa, jos on saatu hyvä toimintatapa? Kynäslahti pohtii jatkoa. Ainakin yksi parannuskohde on jo selvillä. Hän toivoo, että hankkeiden ja kaupungin välille saataisiin yhteinen sähköinen alusta. – Olisi yksi paikka, missä voisi viestiä suoraan ja helposti sekä asiat pysyisivät ajan tasalla. "Aikuisetkin ovat päässeet vähän jumppaamaan ja harrastamaan lasten kanssa lajeja laidasta laitaan.”