Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Korona-aikana otettiin digiloikka ja saatiin yhteiskuntaa esteettömämmäksi

Seppo Lohtaja kirjoitti SK:n mielipidepalstalla (13.8.) Ruotsin mallista koronan hoidossa. Kirjoituksessa nostettiin esiin muun muassa Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen fysioterapiat, jotka tosiaan lopetettiin 10. maaliskuuta, kuten kirjoittaja kertoo, mutta jättää sujuvasti kertomatta sen, että Kela oikaisi tuon päätöksensä jo 20. maaliskuuta, jonka jälkeen yksilöterapioita voitiin jatkaa normaalisti. Lisäksi Kela on antanut korona-aikana mahdollisuuden siihen, että terapeutti käy asiakkaan luona eikä asiakas kuntoutuspaikassa. Kyseinen kirjoitus keskittyy rakentamaan vahvasti negatiivista kuvaa tilanteesta, jossa Suomi on todellisuudessa toistaiseksi onnistunut todella hyvin – kirjoituksessa talous nähdään tärkeämpänä kuin ihmishenget. Sosiaalisten tilanteiden välttämisessä nähdään vain huonot puolet. Ollaan huolissaan vain eristäytymisen vaikutuksista henkiseen hyvinvointiin. En tiedä enkä haluakaan tietää, kuinka rankkaa olisi henkisesti, jos saisi tietää, että on vienyt koronan mukanaan esimerkiksi vanhainkotiin, jossa sen seurauksena on kuollut kymmeniä. Tai vaikka omille isovanhemmille. Uskon kuitenkin sen olevan vähintään yhtä rankkaa kuin karanteenin aiheuttama stressi. Itse olen mieluummin karanteenissa vaikka kuukausia kuin kuollut, ja haluan pitää ystävänikin hengissä. Moni heistä on riskiryhmää, ja osan kohdalla on jo etukäteen selvää, etteivät he tulisi hengityskonehoitoa saamaan / kestämään. Taloudellinen tilanne tietysti huolestuttaa varmasti meitä kaikkia, ja siksi – kunhan koronasta päästään – on oltava elvytyksen aika. Ja vaikka etäkoulu on tuonut helpotusta esimerkiksi joidenkin koulukiusattujen elämään, on se ollut toisille – niin opettajille, oppilaille kuin vanhemmillekin – hyvin haasteellista. Nyt jo on panostettava myös koululaisiin, ja jos etäopiskeluun uudelleen jossain vaiheessa joudutaan, on varsinkin erityistä tukea tarvitsevista oppilaista huolehdittava, varmistettava riittävä avustajien määrä sekä tukiopetus sitä tarvitseville. Emme saa silti unohtaa positiivisia vaikutuksia, joita tässäkin pelottavassa tilanteessa on ollut. On otettu digiloikkaa oikein urakalla ja saatu yhteiskuntaa huomattavasti esteettömämmäksi. Etäosallistuminen mahdollistaa osallistumisen monelle sellaiselle, jolle se usein fyysisten syiden vuoksi on vaikeaa tai mahdotonta. On ihan eri asia osallistua kokoukseen silloin, kun sitä varten tarvitsee vain napsauttaa kone käyntiin, kuin silloin, kun tarvitsee saada apua pukeutumiseen ja siirtymiseen kokouspaikalle. Tällainen kun voi kaatua vaikka siihen, että avustaja sairastuu eikä sijaista saa. Tai siihen, että kokoustilaan on portaat. Jonkin verran pettymystä ja hämmennystä minulle kuitenkin tuotti se, että Porissa vammaisneuvoston kokouksia ei ollut mahdollista pitää etänä, vaikka kaikkien muiden toimielinten oli. En itse voinut kuvitellakaan osallistuvani läsnäolokokoukseen aikana, jolloin valtakunnallisella määräyksellä edes henkilökohtainen avustaja tai kotihoito ei saanut käydä luonani ilman maskia. Vaikka tuossa vaiheessa pienellä joukolla kokoontuminen oli jo sallittua, mielestäni siinä kohtaa riskiryhmien suojeluajatuksessa epäonnistuttiin. Moni vammaisneuvoston jäsen kuuluu kuitenkin riskiryhmään. Olisin todella halunnut osallistua kokoukseen, jossa päätettiin, ketkä edustavat vammaisneuvoa lautakuntapaikoilla (puhe- ja läsnäolo-oikeus), jotka kaupunki vihdoin meille myönsi. Haluan elää, olen siis kiitollinen rajoituksista. Haluan vaikuttaa ja olla osa yhteiskuntaa, olen siis kiitollinen etämahdollisuuksista. Jatketaan niitä vielä koronan jälkeen. Muistetaan tulevaisuudessakin käsienpesu ja yskimishygienia. Ehkäpä näillä keinoin voidaan vähentää myös vuosittaisiin influenssiin menehtyvien määrää. Tiina Rinne Kirjoittaja on Vasemmiston Vammaisverkoston jäsen ja Porin vammaisneuvoston jäsen.