Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Ruosniemen uimakuoppa: Telttailijat häiritsivät uimareita ja uimarit telttailijoita

Ruosniemen louhoksen ankkalampenakin tunnetun uimakuopan vieressä sijainneelle Finndome-leirintäalueelle ei puolleta jatkoa. Porin teknisen toimen mukaan leirintäalueen pitämisestä kyseisen lammikon alueesta on tullut kaupungille kuntalaispalautetta puolesta ja vastaan. Osa virkistysalueen käyttäjistä on häiriintynyt leirintäaluetoiminnasta. Toisaalta leirintäaluetoiminta on jossain määrin, muun muassa melun ja ilkivallan vuoksi, häiriintynyt virkistysalueen yleisestä käytöstä. Leirintäalueyrittäjät perustivat alueen ensin niin sanotun superkesän ajaksi vuonna 2018, mutta vuokrasopimusta jatkettiin vuodella. Nyt vuokralaiset haluaisivat edelleen jatkoa aiempaa pienemmälle vuokra-alueelle, mutta tähän ollaan teknisessä virastossa nahkeita. Ruosniemen kallion alue on suosittu vapaa-ajanviettopaikka kaupunkilaisten keskuudessa. Eteläpuolen hiekkaranta on suosittu perheiden uintipaikka, ja pohjoispuolen kalliot ovat nuorison suosiossa. Teknisen toimen mielestä uimapaikan säilyttäminen mahdollisimman vähin rajoittein olisi tärkeää Finndome ehti tulla tunnetuksi valmiista majoituskapasiteetistaan, joka muodostui valmiiksi pystytetyistä luksusteltoista eli Dome-kuplista. Superviikon jazzviikonloppuna kahdeksi yöksi majoittuneille kahdelle aikuiselle hinta oli 490 euroa. Kuplaan oli mahdollisuus saada myös aamiainen. Leirintäalueen kohtaloa käsitellään ensi viikolla Porin teknisessä lautakunnassa.