Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Uusi porilaisbaari otti rockin jättiläisbändin logon ronskisti käyttöönsä – Sedu Koskinen on tehnyt samanlaisen julkisuuskikan aiemminkin

Poriin perusteilla olevan Renttu ja Monttu -ravintolan logo on herättänyt pienimuotoista kohua sen jälkeen, kun Satakunnan Kansa viime viikolla uutisoi Seppo ”Sedu” Koskisen ravintolasuunnitelmista . Logo on nimittäin kuin yksi yhteen amerikkalaisen Guns N’ Roses -yhtyeen ikonisen pistoolilogon kanssa. Vain teksti on muutettu. Sedu Koskinen myöntää, että osaltaan plagiaattilogo on tietoinen markkinointikikka ja huomionherättäjä. Yksi jos toinen onkin kahvipöytäkeskusteluissa ja somekanavissa julistanut äkänneensä yhteneväisyyden – ja samalla tehnyt tulevaa ravintolaa tunnetummaksi. – Guns N’ Rosesin logo kuvaa kaikkein parhaiten sitä, mitä me haluamme siinä ravintolassa olevan. Se tässä on päällimmäisenä ideana, ei kopioiminen. Jos joku on yhteydessä copyright-asioissa, niin sitten tarvittaessa logoa tietenkin muutetaan, Sedu Koskinen toteaa. Koskinen teki aikanaan samanlaisen ratkaisun Helsingin Apollo Live Club -yökerhoa perustaessaan. Graafinen ilme oli käytännössä kopioitu kuuluisalta New Yorkin Harlemissa sijaitsevalta Apollo-teatterilta. – Parin vuoden jälkeen lakimies otti yhteyttä ja kehotti ottamaan logon pois, joten me otimme sen pois ja muutimme sitä. Sen jälkeen kaikki oli hyvin. Eihän tuollaisesta sen ihmeellisempää koskaan tulekaan. ”Gunnareiden” logon käyttäminen ei Koskisen mukaan tarkoita sitä, että uudesta ravintolasta olisi tulossa Guns N’ Roses -teemaravintola. Ravintolan ilmeeseen ja ideologiaan on kuitenkin haettu vahvasti vaikutteita rockin jättiläiseltä. Sedu Koskinen mainitsee kerran tavanneensakin bändin nokkamiehen Axl Rosen ja tykästyneensä hänen tyyliinsä. – Mielestäni niillä (Guns N’ Roses -yhtyeellä) on kaunis rock-ajatus ja he pitävät kauniista jutuista. Logokaan ei ole mustan metallin logo, vaan se on ennen kaikkea kaunis. Samanlainen ajatus meillä on ravintolan suhteen. Ei rock n’ rollin ei aina tarvitse olla sitä mustaa ja rumaa, vaan rock-ravintola voi olla myös kaunis. – Musiikki toki tulee olemaan rockia, siitä ei tingitä, hän jatkaa. Sedu Koskisen suunnittelema ravintola avautuu siis syyskuun alkupuolella tiloissa, joissa aiemmin toimivat Pystis-pub ja ravintola Monttu. Näistä jälkimmäinen oli parhaimpina vuosinaan suosittu keikkapaikka. Koskisen mukaan on vielä harkinnassa, tuleeko myös uuteen Monttuun keikkatarjontaa.