Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Karhu HT:n puristus ei riittänyt ja Kiekko-Espoo jatkoi välieriin – ”Kausi oli meille aika vaiherikas”

Karhu HT:n ja Kiekko-Espoon Suomi-sarjan kolmas puolivälierä muodostui perjantai-iltana yhtä tasaiseksi, kuin kaksi edellistäkin kamppailua. Karhu HT oli selvässä alakynnessä koko avauserän, mutta Aleksi Vallan laukoman maalin ansiosta karhulauma selviytyi 1–1-tasatilanteessa erätauolle. Toisessa erässä Karhu HT pystyi tasaisempaan taisteluun, mutta Kiekko-Espoo löi erässä kaksi maalia, KHT:n 2-2 tasoitusmaalin laukoi Jesse Huhtala . Päätöserän lopussa KHT sai luotua kuudella kenttäpelaajalla muutamia hyviä maalintekopaikkoja, mutta hyvin pelanneen kotijoukkueen maalivahti Jani Niemisen ohittamiseen ei juonikkuutta löytynyt. Niinpä kotijoukkue juhli 1027 katsojan riemuksi. – Tämän päivän pelissä oli paikkoja tasoittaa ottelu lopussa. Kiekko jäi maaliviivalle ja lisäksi osuttiin ylärimaan, KHT:n valmentaja-manageri Niko Palonen harmitteli. Kiekko-Espoo nappasi kolme tarvittavaa voittoa putkeen, mutta altavastaajana otteluihin lähtenyt KHT järjesti ottelusarjasta todella tasaisen ja jännittävän. – Vähän harmittaa, että pelit loppuivat, ehkä oltaisiin ansaittu jopa enemmän, mutta ylpeä olen koko joukkueen panoksesta. Kausi täynnä käänteitä Karhu HT:lle tappio oli luonnollisesti pettymys. Se oli kuitenkin vain yksi luku värikkääseen Suomi-sarjan sesonkiin. – Kausi oli meille aika vaiherikas. Lähtökohdat oli aika vaikeat, kun valmentaja lähti juuri kauden alussa. Onneksi valmennuksessa apuna oli Niklas Lehti , Saku järvinen ja tärkeimpänä lenkkinä Robin Leppänen . Ilman taustavaikuttajia Kaj Rauteloa ja Jani Salmista ei olisi pelattu koko kautta, Palonen kiitteli – Nuorista kavereista hyvin esiintyivät muun muassa Roope Elo , Miikka Huhtala , Lauri Sikoniemi ja Veli-Pekka Mökinen . Vuoden alussa saatiin kovia pelimiehiä rinkiin ja parannettiin roimasti alkukaudesta. Karhujen pelaajista hyökkääjä Jesse Huhtala arvostettiin valmentajien äänestämään Suomi-sarjan All Star-kentälliseen. Kakkoskentälliseen nimettiin puolestaan Kasperi Nuto .