Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Iltalehti: Väärä vanki pääsi ulos Kylmäkosken vankilasta

Väärä vanki on päästetty vahingossa ulos Kylmäkosken vankilasta, kertoo Iltalehti . Kyseessä on lehden mukaan ensimmäinen kerta, kun kukaan vanki onnistuu karkaamaan Kylmäkosken vankilasta, joka sijaitsee Akaassa Pirkanmaalla. Vankilanjohtaja Harri Rämö kertoo Iltalehdelle, että vankilasta ulos päässyt vanki on erittäin samannäköinen kuin toinen vanki, joka oli tarkoitus päästää ulos. Karanneella vangilla ei Rämön mukaan ole taustaa järjestäytyneestä rikollisuudesta eikä hän ole muutenkaan rikollisvaikuttaja. Vankilan arvion mukaan häntä ei pidetä erityisen vaarallisena. Pako kävi ilmi maanantaina. Rämö ei kerro, millaisesta rikoksesta karkuri oli tuomittu. Kylmäkosken vankila otettiin käyttöön vuonna 1993. Suljetussa vankilassa oli vuonna 2018 keskimäärin 125 vankia, kertoo Iltalehti.