Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Opiskelijaravintolat auki pitkästä aikaa: Ravintola Sofiassa on tehty remonttia, Samkin ravintoloista saa nyt myös noutoruokaa

Vaikka poikkeusaika jatkuu, syksyn opiskelut käynnistyvät pikku hiljaa. Tämä näkyy myös opiskelijaravintoloiden toiminnan piristymisenä. Puuvillassa sijaitsevan ravintola Sofian ovet aukaistiin taas pitkän tauon jälkeen kuluvan viikon maanantaina 17. elokuuta. Ravintolapäällikkö Merja Naukkarinen on varovaisen toiveikas. – Uudet opiskelijat tulevat nyt torstaina 20. elokuuta. Vaikka opetus jatkuu yliopistokeskuksessa etäopetuksena, voimme onneksi aukaista ravintolan viiden kuukauden mittaisen kiinniolon jälkeen. Normaaliaikaan kaksi kolmasosaa Sofian asiakkaista on opiskelijoita, joten heidän läsnäolollaan on suuri merkitys ravintolan toiminnalle. Sofiassa jouduttiin lyömään ovet kiinni maaliskuun loppupuolella. Sen jälkeinen aika on kulunut lomautuksissa ja kesälomia pitäen. Hiljaisesta ajasta on ollut se hyöty, että suunniteltu keittiöremontti on saatu Sofiassa tehtyä nopeammalla aikataululla kuin mitä normaaliaikana olisi voinut tehdä. Paikan kiinni oleminen mahdollisti sen. Koronatilanne huomioidaan Sofiassa Merja Naukkarisen mukaan huolellisesti. Noutolinjaston ottimia vaihdetaan puhtaisiin tämän tästä, käsidesiä on tarjolla, pintoja pyyhitään usein desinfioivalla aineella ja istumapaikkoja on harvennettu. Normaalisti Sofiassa on noin 200 asiakaspaikkaa, nyt niitä on vain noin 100. Aukioloajat ovat Sofiassa nyt normaalia lyhyemmät, mutta syyskuussa niitä on tarkoitus hieman pidentää. Silloin alkavat taas myös lauantailounaat. Sofia järjestää myös kahvituksia ja juhlatilaisuuksia. Merja Naukkarinen myöntää, että tilauskirja huutaa nyt tyhjyyttään: moni syksy suunniteltu tilaisuus on peruttu. – Olemme kyllä valmiita ottamaan tilauksia vastaan, Naukkarinen korostaa. Ravintola Sofia siirtyi alkuvuodesta monikansallisen Compass Groupin omistukseen. Vuosi on siis ollut monella tapaa ravintolalle poikkeuksellinen. Myös ravintolapäällikkö Simo Inkilä odottaa opiskelijoiden saapumista. Inkilä johtaa Juvenes Oy:n omistamia, Satakunnan ammattikorkeakoulun yhteydessä toimivia ravintola Skeneä ja Café Agoraa Porissa ja ravintola Kanalia Raumalla. Myös nämä ravintolat jouduttiin sulkemaan maaliskuussa. Nyt on kuitenkin päästy taas availemaan ovia. Uudet opiskelijat tulevat 25.–27. elokuuta. Hygienia on Inkilän mukaan otettu erityisen vakavasti. Se näkyy monessa pieneltäkin tuntuvassa asiassa. Lattiaan on liimattu asiakaspoluista kertovia polkuja. "Normaalien" käsidesi- ynnä muiden asioiden lisäksi esimerkiksi leipä on viipaloitu valmiiksi ja levitteet jaetaan yksittäispakattuina. Maksamista suositellaan korteilla. Samkissa kuuluu kolmella kielellä kuulutuksia, joissa muistutetaan esimerkiksi turvavälien säilyttämisestä. Inkilän johtamissa ravintoloissa opiskelijoilla on, aiemmasta poiketen, nyt myös mahdollista ostaa noutoruokaa. Kerralla voi ostaa kaksi annosta, joista ensimmäisen voi syödä paikanpäällä ja toisen ottaa mukaan kotiin. Myös Juveneksen ravintoloissa järjestetään normaalioloissa erilaisia juhlia ja tilaisuuksia. Moni niistä on Inkilän mukaan kuitenkin peruttu tai siirretty eteenpäin. Simo Inkilä veikkaa, että pikkujoulukaudesta on tulossa varsin vaisu. – Minulla on huoli alamme työllisyydestä. Jo lomautuskausi otti lujille. Meillä on töissä paljon nuoria perheenäitejä ja -isiä. – Uskon kuitenkin, että selviämme tästä raskaasta ajasta yhdessä, Inkilä sanoo tulevaisuuteen uskoa valaen. "Minulla on huoli alamme työllisyydestä. Jo lomautuskausi otti lujille. Meillä on töissä paljon nuoria perheenäitejä ja -isiä. Ravintolapäällikkö Simo Inkilä