Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

”Yksi hyvin hoidettu potilas voi säästää neljä seuraavaa päivystyskäyntiä” – mutta ketä se kiinnostaa, kun terveyskeskuksen pääkäyttäjät ovat vanhuksia ja köyhiä?

Yksi hyvin hoidettu potilas voi säästää neljä seuraavaa päivystyskäyntiä". Näin kirjoitti terveyskeskuslääkäri Lara Juvonen laajaa huomiota saaneessa somepäivityksessään lokakuussa. Juvonen on oikeassa. Perusterveydenhuoltojärjestelmämme on tällä hetkellä kestämättömässä tilassa. Lääkäripulaa on turha voivotella niin kauan kuin työskentelyolosuhteet eivät ole kunnossa. Ei ole motivoivaa päivästä toiseen toimia tehokkaasti tietäen, että voisi hoitaa työnsä paremmin. Esimerkiksi monisairaita vanhuksia saatetaan hoitaa pikakäynneillä, jolloin ei ehditä paneutua kokonaisuuteen. Tulipaloja sammutellaan yksi kerrallaan sillä seurauksella, että ikäihminen on hetken kuluttua samalla tuolilla toisen oireen kanssa tai Satasairaalan päivystyksessä. Päivystyksen ylilääkärin Janne Kekin mukaan päivystykseen tulevista ihmisistä noin viidesosa on sellaisia, jotka tulisi voida hoitaa perusterveydenhuollossa terveyskeskuksissa ( SK 15.12.). Lara Juvosella on asioiden parantamiseen konkreettisia ehdotuksia. Aikatyypit pitäisi saada paremmin yksilöityä. Monisairaalle vanhukselle 30 minuuttia voi olla liian vähän ja akuuttitapaukselle 15 minuuttia liikaa. Hoitajaresurssia pitäisi lisätä, sillä he ovat avainasemassa potilaan ensikohtaamisessa. Esimiesosaamiseen tulisi kiinnittää huomiota. Reseptien uusiminen lohkaisee kuulemma lääkärin työajasta melkoisen määrän. Olisiko sitä mahdollista keskittää? Ajanvarausjärjestelmässäkin on kehitettävää. Esimerkiksi Porin perusturvassa on kaksi vaihdetta: Lääkärille saa ajan joko viikkojen päähän tai päivystysajan samalle päivälle. Jonohoitajan kautta aika saattaa onnistua viikon sisään. Päättäjät eivät anna perusterveydenhuollolle tarpeeksi huomiota, sillä pääkäyttäjiä ovat köyhät ja vanhukset. Hyvinvointiyhteiskunnan velvollisuuksiin kuuluu huolehtia kaikista jäsenistään tasa-arvoisesti. Tämä helposti unohtuu, kun puhutaan terveydenhuollon kasvavista kustannuksista ja säästämisestä. Samalla unohtuu se, että kukaan ei tee valintaa olla sairas. Ongelmien ratkominen lähtee ruohonjuuritasolta eli perusterveydenhuollosta. Kyse ei ole pelkästä lääkäripulasta. Rahalla houkuttelun sijaan työympäristöstä pitäisi tehdä houkutteleva ja mielekäs. Ainoastaan siten saadaan pysyvyyttä ja laadukasta hoitoa. Kerralla hyvin hoidettu potilas tuottaa yhteiskunnalle enemmän säästöjä kuin palopesäkkeiden toistuva sammuttelu.