Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Veli, 31, treenasi ja tankkasi proteiinia, kunnes iski aivosumu – näin uupumus paljastui

Personal trainerilla kuuluu olla six pack. Pt:n kuuluu huokua hyvää fiilistä ja energiaa. Näin Veli Koo , 31, ajatteli viitisen vuotta sitten. Paha vaan, ettei hän voinut ollenkaan hyvin. Nuori mies oli elänyt kyllä lujaa viimeiset 10 vuotta, kouluttautunut fysioterapeutiksi ja urheiluhierojaksi, tehnyt paljon töitä, treenannut ja juhlinut kovaa ja lähtenyt aina takuuvarmana porukan hauskuuttajana joka paikkaan, mihin kaverit keksivät häntä pyytää. – Tein kuntosaliohjausta kymmenisen tuntia päivässä ja siihen omat treenit päälle. Ajattelin, että personal trainerin on oltava tietynnäköinen ja elettävä, kuten opettaa: oltava aina energinen, motivoiva ja hehkuttava hyvinvointia, Veli Koo kuvailee nyt. Hän esiintyy tässä jutussa bloggaajanimellään. Parikymppisten personal trainereiden piireissä kaikki elivät samassa hyvinvointikuplassa. Veli Koo ajatteli, että nuorena ihmisenä hän kyllä jaksaa. – Minulla oli illuusio, että tämähän onnistuu ja minun kehoni vaan toimii. Kuvittelin, että sitten kuusikymppisenä voi tulla jotain oireita. Tonnin painavat jalat Talvella 2015 iskikin aivosumu. Veli Koo huomasi, että jalat painoivat tonnin, ajatus ei kulkenut ja sydän tykytti. Herkästi innostuva mies ei enää innostunutkaan. Väsymys ei mennytkään ohi huilaamalla viikon. – Kävin työterveyslääkärillä ja sain pari päivää sairauslomaa. Sen jälkeen jatkoin pt:n hommia vähemmillä työtunneilla, mutta se ei toiminut. Pahoinvoivana oli vaikeaa ohjata hyvinvointia. – Se vaati ylimääräistä ponnistelua. Mies joutui jäämään pitkälle sairauslomalle. Lääkäri sanoi, että Veli Koon uupumus oli tulos vuosia jatkuneesta liian kuormittavasta elämästä, kielsi kaiken rankan treenin ja käski käydä kävelylenkeillä kuntosalin, kamppailulajien ja juoksun sijaan. – Se otti tosi koville. Rankka treeni oli osa identiteettiäni ja sosiaaliset piirini olivat treenipiireissä. Tuntui kuin minä olisin jäänyt junasta yksin pysäkille ja muut jatkaneet matkaa. Osa Veli Koon uupumisesta johtui ravinneköyhästä ruuasta. Hän oli tankannut rahkaa, riisiä ja kanaa ja miettinyt vain, että saa riittävästi proteiinia. Ruokavalioon kuuluvat kasvikset olivat lehtisalaattia, tomaattia ja kurkkua. Ruokavalio oli aiheuttanut hänelle muun muassa B-vitamiinin puutoksen. – Värit puuttuivat lautaseltani. Säästin rahaa väärästä paikasta. Kovan kulttuurin kasvatti Sairausloman ensimmäiset kuukaudet menivät surkutellessa ja lamaannuksessa. Uupumisen hyväksyminen ja sen syiden perkaaminen oli työn ja tuskan takana. Pikkuhiljaa Veli Koo myönsi itselleen, ettei ollut halunnut pysähtyä, sillä ei halunnut kohdata itseään. – Olin tosi huono kertomaan asioita oman mökin ulkopuolelle. Olen kotoisin Varkaudesta Pohjois-Savosta ja ainakin siellä oli kova kulttuuri poikien kesken. Minulla oli levoton häirikkönuoruus, johon kuului väkivaltaa ja putkareissuja. Viinankin kanssa tuli läträttyä. Ihme, ettei henki lähtenyt. – Minulla oli pää niin täynnä 15-vuotiaasta 25-vuotiaaksi ja niin kova vauhti, etten tiennyt, kuka olen, mutta kysymys kummitteli takaraivossa. Sitä pääsi karkuun, kun keksi viihdykettä itselleen. Porukan hauskuuttajan mainekin pakotti menemään aina mukaan. – En osannut sanoa ei kenellekään tai mihinkään. Se johtui varmaan miellyttämisenhalusta. Kun on luonut itsestään sellaisen kuvan, että lähtee aina mukaan joka paikkaan ja viihdyttää porukassa muita, sen kuvan rikkominen on tosi vaikeaa. En voinut myöntää itselleni, etten jaksa ja pelkään, mitä muut minusta ajattelevat. Tavallisen miehen ääni Hiljalleen sairausloma alkoi tehdä tehtäväänsä fyysisesti ja henkisesti. Veli Koo sai Kelalta myönteisen psykoterapiapäätöksen ja löysi nopeasti terapeutin, jonka kanssa synkkasi. Kymmenen kuukauden treenitauon jälkeen hän alkoi tehdä kevyttä keppijumppaa ja salitreeniä ja tunnustella aina rehellisesti seuraavana päivänä, millainen olo on oikeasti. Vajaan vuoden sairausloman jälkeen hän palasi työelämään, mutta vaihtoi personal trainerin hommat fysioterapeutin töihin. Kaksi vuotta sitten hän perusti Sieluni silmin -blogin , koska kirjoittaminen on kiinnostanut häntä aina. – Haluan rikkoa hiljaisuuden ja tuoda tavallisen suomalaisen miehen äänen kuuluviin. Emme me miehet ole koneita missään mielessä. Nykyään blogi ja some ovat Veli Koolle toinen työ liikuntaryhmien ohjaamisen rinnalla. Hän toivoo, että somesta ja vaikuttamisesta voisi tulla hänen päätyönsä, koska hän kokee, että miesvaikuttajia on alalla hyvin vähän ja kirjoittaminen on yksi hänen suurista intohimoistaan. Henkinen treeni on vaikeinta treeniä Kolmen vuoden psykoterapia opetti Veli Koolle, että meidän kaikkien sisällä on lapsi, jonka tietyt tarpeet ovat jääneet täyttämättä ja joka tarvitsee hoivaa, mutta samalla on pidettävä kiinni aikuisuudesta. – Olen oppinut tunnistamaan, minkä ikäinen minä on kulloinkin äänessä omassa päässä tai kotona, mutta pysymään silti aikuisuudessa kiinni. Sen lisäksi olen oppinut tunnistamaan sitä, miten mitkäkin asiat ovat vaikuttaneet minuun ja mitä voin tehdä niiden asioiden suhteen, jotka ovat vaikuttaneet haitallisesti. Oman ajattelun muuttaminen on Veli Koon mukaan paljon vaikeampaa kuin fyysinen treeni. Häneltä se onnistui vasta pakon edessä. – Elämän piti lyödä minut polvilleen. Olin tottunut siihen, että pitää vaan pärjätä. Omista vaikeista tunnoista on ollut Veli Koon mielestä helpompi avautua vieraille ihmisille blogissa kuin omalle perheelle tai kavereille. Nyt hän vaikuttaa haastattelussa avoimelta ihmiseltä, joka tarkoittaa sitä, mitä sanoo. Uupuminen opetti ymmärtämään muita Veli Koo kokee, että hänen on oltava edelleen tarkka stressin ja kuormituksen kanssa. – Yritän olla rehellinen itselleni siitä, mikä on vointi ja jaksamistaso. Pyrin toimimaan enemmän järjellä kuin tunteella, koska innostun herkästi ja innostus voi viedä minua liikaa mennessään. Pidän välipäiviä treenistä. Aiemmin menin treenaamaan, vaikkei tehnyt yhtään mieli. Veli Koon mukaan pitkäjänteisyys on hänelle edelleen vaikeaa. Parisuhde on kuitenkin pysynyt samana jo kymmenen vuotta. Uutena asiana hän harjoittelee pysähtymään 5–10 minuutiksi meditoimalla kesken arkipäivän. Uupuminen on opettanut ymmärtämään myös muita ihmisiä. – Olen ymmärtänyt, että aina ei voi olla supermiesolo. Ymmärrän myös sen, mitä tarkoittaa, kun joku toinen kertoo olevansa uupunut.