Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Priorisointi lisääntyy, Porissakin – Eurajoella saatiin jo esimakua siitä, kuinka kamala tuskien tie edessä on

Yhteiskuntamme taloudenpidon yhteydessä puhutaan ja kirjoitetaan priorisoinnista vielä suhteellisen vähän. Tämä johtunee siitä, että tätä tulenarkaa aihetta on poliittisesti vaikeaa käsitellä. Ja panemalla pää pensaaseen on tähän saakka jotenkin pärjätty. Mutta nyt on koittamassa aika, että sitä ei pakoon päästä, koronapandemiastakin johtuen. ”Meiltä puuttuu ihan oikeasti tästä maasta aito priorisointikeskustelu. Se on todella raadollista”, sanoi STM:n Kirsi Varhila televisiossa. Porinkin päättäjät joutuvat nyt entistä enemmän käyttämään pahaa jälkeä jättävää kirvestä, kun velan ikeestä ei muulla keinoin päästäne. Uskon, että puolueet ovat tähän riesaan ahdistuksella varautuneet. Kh:n iltakoulussa (viikolla 33) Eurajoella saatiin jo esimakua siitä, kuinka kamala tuskien tie edessä on. Ongelmaa voi kyllä lieventää ja siirtää tuonnemmaksi ottamalla riskiä, eli velkaa, kuten Mikko Elo esitti (SK 16.8). Näinhän nyt tehdään kaikkialla maailmassa pääosin koronan takia. Raha on nyt halpaa, eikä muutosta korkoihin ole näköpiirissä. Mutta näissä talkoissa on kyllä syytä unohtaa ensi kevään vaalit. Se voi edesauttaa parempiin tuloksiin ja konsensukseen pääsemistä. Tietenkin pientä priorisointia tehdään politiikassa koko ajan, ja varsinkin terveyshuollossa, jossa lääketieteen mahdollisuudet ovat aina suuremmat kuin resurssit, johtuen muun muassa väestörakenteen muutoksesta. Mutta priorisointia ei ole suuressa määrin käytetty yhteiskunnan palvelujen merkittävään karsimiseen. Ei esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa valtion velanottoa pyritään vähentämään, velan lyhentämisestä puhumattakaan. Aihe nostaa esille monia kysymyksiä: kuinka paljon ja mitä voidaan leikata ja karsia, että hyvinvointiyhteiskunta vielä säilyy? Kyetäänkö yleensäkään vain ei-lakisääteisiä menoja leikkaamaan riittävän paljon? Olisiko mahdollista karsia joitakin lakisääteisiä menoja, ja minkälaisia lainmuutoksia tämä edellyttäisi? Ja onko mahdollista, että samalla voitaisiin kuitenkin turvata kaikkein huono-osaisimman väestönosan riittävä hyvinvointi? Julkisyhteisöjen kokonaismenot vuonna 2018 olivat noin 125 miljardia, josta sosiaaliturvan osuus oli 46 prosenttia. Onko tämä paljon vai vähän? On paljon, vaan ei riittävästi. Murheellista on, että näköpiirissä ei ole mitään merkkiä siitä, että missään oltaisiin pääsemässä irti kuluttamisen kasvuun perustavasta kansantaloudesta. Tämäkö on ihmiskunnan tuhon tie? Veikko Kaivola Pori