Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Historian suurin etätyökokeilu voi muuttaa Suomea ja maailmaa

Vuosien takaisissa ennustuksissa etätyöstä piti tulla maaseudun pelastaja. Oli olemassa selvä näkymä siitä, että työtä voi tulevaisuudessa tehdä paikasta riippumatta. Mikä olisi sen mukavampaa kuin asua ja kasvattaa lapsia maaseudun rauhassa, ja tehdä siinä ohella palkkatyötä etänä. Voisi toteuttaa itseään lähellä luontoa, ja samalla maaseutu pysyisi vireänä ja asuttuna. Osa tulevaisuudenkuvasta toteutui. Elämme maailmassa, jossa suuri osa työstä ei ole paikkaan sidottua. Asiakkaita on helppo palvella etänä, jopa lääkäri voi antaa lausuntonsa verkon yli. Monenlaisia asiantuntijatöitä voi tehdä missä tahansa, eikä edes tavaroiden myynti ole paikasta kiinni Digitalisaatio , joka etätyön on mahdollistanut, on muuttanut maailmaa monella muullakin tavalla. Osa vanhoista töistä on kadonnut, kun niitä on automatisoitu tai asiakkaat on pakotettu itsepalveluun. Etäisyys on tullut vähän liiankin todeksi, kun on huomattu, että monia töitä voi tehdä monin verroin halvemmissa maissa aina Intiaa myöten. Siinä kilpailussa Suomen maaseudun asukas ei pysy mukana. Tietoliikenneyhteydet ovat kehittyneet paljon. Monin paikoin maaseudulla on erinomaiset, aivan kaupunkitasoiset yhteydet. Valokuitukaan ei Suomen maaseudulla harvinaisuus. Vaikka etätyön mahdollisuuksia on kehuttu paljon, on se kohdannut myös haasteita. Parin viime vuosikymmenen aikana työpaikat ovat keskittyneet Suomessa enemmän kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Hajauttaminen ei ollut millään tavalla tavoiteltava kehityssuunta. Esimiehet ovat voineet katsoa, että työtä pitääkin tehdä tiiviissä yhteisössä vaikkapa tiimihengen luomiseksi. Yksin ja erillään olevat työntekijä on saattanut myös tuntea itsensä vähemmän joukkoon kuuluvaksi. Koronaviruksen vuoksi Suomessa on nyt meneillään historiamme suurin etätyökokeilu. Poikkeuksellisissa oloissa nähdään laajasti etätyön edut ja ongelmat. Meidän on nyt pakko opetella uudenlaiseen yhteydenpitoon. Vaikka työkalut ovat tuttuja, on tilanne laajuudessaan uusi. On mielenkiintoista nähdä, millä tavalla ja kuinka pysyvästi etätyön oppiminen muuttaa Suomea ja maailmaa.