Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Entisen porilaispoliitikon syyte törkeästä veropetoksesta kaatui käräjillä – Eerik Heijari sai puhtaat paperit

Porissa aiemmin kunnallispoliitikkona toimineelle Eerik Heijarille vaadittu tuomio törkeästä veropetoksesta kaatui kokonaan käräjäoikeudessa. Heijari vaikutti Porin valtuustossa kaksi vaalikautta, vuodet 2005–2012. Syyttäjä vaati sekä Heijarille että kolmelle muulle miehelle lähes maksimimittaista ehdollista vankeutta törkeästä veropetoksesta. Syyttäjän mukaan kysymyksessä oli satojentuhansien eurojen veronkierto. Kaikki syytteet kaatuivat. Syyttäjän mukaan Slovakiaan rekisteröity miesten henkilöstönvuokrausyhtiö European Work Alliance s.r.o. olisi toiminut Suomessa ja ollut näin verovelvollinen Suomeen. Syyttäjän mukaan rikos on tapahtunut vuosien 2007–2009 aikana. Oikeudessa esitettyjen todisteiden mukaan yhtiö on maksanut veroja Slovakiaan. Käräjäoikeuden kansliapäätöksen mukaan veroviranomainen on vuonna 2008 ottanut kantaa sen puolesta, ettei yrityksellä ole Suomessa kiinteää toimipaikkaa. Tämän vuoksi käräjäoikeus katsoo, että syytteet on hylättävä. Käräjäoikeuden päätös ei ole lainvoimainen.