Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Koronaneuvonnan puhelin ruuhkautunut Porin perusturvassa – vastaajia on luvassa lisää

Elokuun alusta alkaen runsaasti kasvanut yhteydenottojen määrä on ruuhkauttanut Porin yhteistoiminta-alueen koronaneuvontapuhelimen. Satakunnassa on liikkeellä runsaasti hengitystieinfektioita, joiden aiheuttajana on muun muassa rhinovirus. Ihmiset haluavat varmistua, ettei kyse ole koronaviruksesta. Numerossa 02 623 4333 vastataan arkisin kello 8–16 ja viikonloppuisin 8–12. – Koronaneuvontapuhelimeen on alle kahdessa viikossa tullut jo 7 500 soittoa, ja päivittäisten soittojen määrä on voimakkaassa kasvussa. Teemme parhaamme jonojen purkamiseksi ja toivomme asiakkailtamme ymmärrystä ja kärsivällisyyttä, sanoo terveys- ja sairaalapalveluiden johtaja Anna-Liisa Koivisto . Hänen mukaansa takaisin soitto voi tulla vielä kello 17 tai 18 aikaankin, mutta yhteydenottojen määrä koronapuhelimeen on nyt niin suuri, että työntekijöitä ei ole yksinkertaisesti riittänyt kaikille soittamiseen. Myös tekniset häiriöt lisääntyvät, kun numeroa pommitetaan jatkuvalla syötöllä. Ruuhkaa kasvattaa myös se, että jotkut soittavat neuvontapuhelimeen samalla asialla useasta eri numerosta. Koivisto kehottaa ihmisiä nyt malttiin. Jos takaisin soittoa ei kuulu saman päivän aikana, kannattaa Koiviston mukaan seuraavana päivänä soittaa uudelleen. Oireita hoidetaan rauhassa kotona. Jos vointi heikkenee kovasti, soitetaan hätänumeroon. – Ei kaikkien tarvitse tarvitse saada vastausta heti samana päivänä, kun ensimmäinen nuhaoire tulee. Nyt näyttää olevan joku hätä ja paniikki päällä, kun koulut alkavat ja palataan töihin ja hoitoon. Satakunnassa koronatilanne on kuitenkin sangen rauhallinen. Takaisin soiton ongelma on se, että jos asiakas ei ensi soitolla pääse vastaamaan, mahdollisuus menee siltä kertaa ohi. Puhelin kannattaa siis pitää käden ulottuvilla. – Vastaajien määrää on perusturvan päässä lisätty tällä viikolla, ja ensi viikolla heitä tulee vielä lisää. Myös teknisen puolen toimivuutta ollaan varmistamassa, Koivisto kertoo. Testiin pääsy on hänen mukaansa pystytty järjestämään kaikille sitä tarvitseville melko nopeasti, mutta testivastausten saamisessa on oma pullonkaulansa: tällä hetkellä testituloksen saamiseen kuluu Porin alueella 2-5 vuorokautta. Koronaneuvontapuhelimessa tehdään hoidon tarpeen arviointi ja ohjataan tarvittaessa infektiovastaanotolle (os. Otavankatu 3) tai näytteenotolle. Näytteenotto tapahtuu 16.8. asti Itä-Porin terveysasemalla (os. Herralahdenraitti 2) ja 17.8. alkaen infektiovastaanotolla. Koronaneuvontanumeron ollessa suljettuna soitetaan akuuteissa asioissa Satasairaalan päivystyksen puhelinneuvontaan p. 116 117. Hengitystieoireisena ei saa mennä myöskään muille terveysasemille kuin infektiovastaanotolle tai vierailemaan missään perusturvan yksikössä.