Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Kauko Juhantalo mielipidekirjoituksessaan: Mitä on tapahtunut politiikassa vaikuttamiselle? Tuntuu, että hienointa on, miten loukkaavasti pystyt kollegaa mollaamaan

Jouluruuhkassa tuli kaupan ovella keski-ikäinen mieshenkilö vastaan ja huudahti: ”Kake, sinun on mentävä takaisin eduskuntaan, tämä politiikanteko on nyt mennyt ihan mielettömäksi”. Enempää ei siinä sanoja vaihdettu, mutta lukiessani joulunseudun runsasta lehdistön printtiaineistoa ja lahjaksi saamiani lukuisia kirjoja, tämä ovensuun huuhahdus tuli yhä useammin mieleeni. Ei niin, että sinne pyrkisin takaisin, ikä suojelee. Kieltämättä keskustellessa puhelimitse entisten kollegoiden, pääasiassa oman puolueen edustajien kanssa, yleisesti ihmetellään, mikä ihmeen muutos siellä eduskunnassa on tapahtunut? Ikään kuin yleinen sivistys ja toinen toistensa kunnioitus olisi kokonaan loppunut. Tuntuu kuin itse asiaan vaikuttaminen jäisi taka-alalle ja hienointa on, miten pisteliäästi ja loukkaavasti pystyt kollegaa mollaamaan. Vai onko niin, että palaamme jonnekin menneeseen? Joulukirjoista luin ensin Pekka Ervastin kirjoittaman Seppo Tiitisen elämänkerran. Tunnen kohteen ja kirjoittajan hyvin, molemmat eduskuntatyön äärimmäisen hyvin tuntevia pitkältä ajalta, toinen kokeneena toimittajana ja toinen eduskunnan pääsihteerinä, myös Supon entisenä päällikkönä. Kirja kuvaa joviaalin osuvasti ja myönteisesti kohdetta ja sitä ilmapiiriä, jossa eduskunta toimi voimakkaidenkin persoonien ollessa hallitsevia. Salissa oteltiin ja kilpailtiin hyvien puheenvuorojen ja osuvien välihuutojen avittamina. Kahviossa juotiin kahvit ja syötiin pullat hymyssä suin. Ilmapiiri johon itsekin totuin. Oli toki normaalia poliittista vääntöä, mutta eduskunta toimi. Luin seuraavaksi entisen suurlähettiläs ja ministeri Paavo Rantasen tuoreet muistelmat ”Yöpakkaset 1958”. Hän seurasi tuolloin tapahtumia aitiopaikalta nuorena virkamiehenä ulkoministeriön kauppapoliittisella osastolla. Paljon omiin muistiinpanoihin perustuva täsmällinen teos, josta poliittisesti esiin nousi puolueiden täydellinen luottamuksen puute toinen toisiinsa. Tätä täydensi vielä keskeisten puolueiden sisäinen, kovin ottein ottelevien osapuolten tuoma hajaannus. Oliko siis kaikki paremmin ennen, kuten sanotaan, kun maassa suhteellisen lyhyen ajan kuluessa oli viisi Kekkosen ja kolme Fagerholmin hallitusta ja välillä virkamiehistäkin koottua. Ei ollut, parempaan on menty, mutta onko nyt alkanut uusi henkinen takapakki. Ilta-Sanomien (23.12.) eduskuntatyön erittäin hyvin tunteva erikoistoimittaja Timo Haapala kirjoitti lehden pääkirjoituksessa hyvin osuvasti kuvatessaan nykypäivän eduskuntatyötä: ”Itse olen seurannut eduskuntaa kolmisenkymmentä vuotta. Vastaavaa negatiivista tunnelmaa en ole talossa koskaan kokenut. Jokin suomalaisessa politiikassa on muljahtanut, eikä se hyvää enteile. Fiilis on sama työmarkkinoilla”. Haapala toteaa parlamentaarisen kokemuksen puutteen näkyvän, koska niin laajasti jäi pois parlamentarismin viestikapulan kuljettajia. Nuoruuden into on ymmärrettävää, mutta siihen liittynyt sivistymätön ilkeys ei ole. Haapala kuvaa joulurauhakirjoituksessaan mainiosti, miten yleisesti tilanne näin koetaan. Tätä käsitystä vahvisti Helsingin Sanomien (28.12.) kulttuuritoimittaja Jussi Ahlrothin osuva ja hieno kirjoitus otsikolla ”Politiikkaa ja sosiaalista mediaa seuratessa mietin, mitä tapahtui kiltteydelle”. Hän toteaa heti aluksi, että poliitikot ovat ilkeitä toisilleen ja ymmärtävät toisiaan väärin. Muuten mukavat ihmiset ovat sosiaalisessa mediassa tylyjä ja epäkohteliaita. Toisia ei kunnioiteta eikä kuunnella. Hän toteaa osuvasti: ”Tylyys ja epäkohteliaisuus johtuu usein siitä, että yhä useampi on mielestään oikeassa. Jokaisella totuudella on nyt enemmän vaihtoehtoja, ja ehkä siksi omaa totuutta pitää puolustaa entistä lujemmin. Kun on oikeassa, kun on totuus puolella, on oikeus puhua tylysti. Ilkeys ja tyly puhetapa ovat hiipinet myös ihmiselämän kaikkein läheisempiin suhteisiin. Se on surullista. Hyvät tavat, vaatimattomuus ja ystävällisyys ovat muuttuneet ylellisyydeksi, joihin ei tunnu olevan varaa”. Sosiaalisen median tavat ovat kuin huomaamatta hiipineet eduskunnankin toiminnan luonteeseen ja muuttaneet sitä hyvin näkyvästi. Luovatko nämä tavat otollisen maaperän tasapainoisen lainsäädännön ja talousarvion, eduskunnan päätehtävien, laadintaan? Voisimmeko tässä jotain menneestä oppia. Kirjoittaja on keskustan entinen kansanedustaja Kankaanpäästä.