Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Arvio: Paasilinnan rankka satiiri istuu hyvin nykypäivään

Teatteri Arto Paasilinnan runsaasta tuotannosta poimittu Ukkosenjumalan poika ei ehkä ole kirjailijan parhaimmistoa, mutta tekijän nimi on menestyksen tae. Voi hyvin kuvitella, miten Paasilinna on mielessään muodostanut juoneen kehyksen, mutta siihen se on sitten jäänytkin. Pakanallinen ylijumala Ukko on huolestunut siitä miten merkillinen kristinusko on vallannut maan. Paasilinna tekee juoneen mutkan, jonka mukaan Ukko ( Tommi Virhiä ) lähettää poikansa Rutjan ( Harri Vihavainen ) maan kamaralle palauttamaan kunnon pakanallisuuden kunniaansa. Paasilinnahan ei perustele miksi juuri Rutja, Ukon poika hyppää vähän tollon Sampsa Ronkaisen ( Nico Kyynäräinen ) nahkoihin. Teatteri Ulpu on intiimin huoneteatterin kokoinen, joten alituinen huutaminen pienessä tilassa käy katsojan korviin. Vähemmälläkin asiat ja ideat selviävät. Pakanallisuudelle on selkeä markkinarako, koska kansa on vieraantunut kristinuskosta. Sampsan hahmossa Rutja ryhtyy keräämän kannattajia onnistuen vaihtelevalla menestyksellä. Ilman salaman ja ukkosen ryydittämää taikavoimaa tämä ei olisi onnistunutkaan. Kehot saavat jälleen omat alkuperäiset hahmonsa ja Ukkosenjumalan poika palaa isänsä valtakuntaan. Väliin mahtuu yksityisen mielisairaalan perustaminen, jonka tämän päivän katsoja voi mieltää vaikkapa yksityisen terveydenhoidon maassamme nappaamaksi isoksi jalansijaksi. Näytelmässä on ilmiselviä sote-aineksia ja valtiovallan huoli sairaanhoidon yksityistämisestä, jossa tietyt etupiirit yrittävät betonoida asemiaan samaan aikaan kun itsenäisyyden ajan suurinta sosiaali- ja terveydenhoidon uusimista ajetaan kuin käärmettä pyssyyn, toisin merkillisen takkuillen. Ukko ylijumala korkeuksissa on kuitenkin tyytyväinen poikansa töihin. Paasilinnan teos ilmestyi vuonna 1984 ja aiheutti jonkin verran närkästystä uskovaisten piirissä. Kirkko itsessään ei juuri kantaa asiaan ottanut ja herjaussyytökset vaimenivat yksi toisensa jälkeen. Humalainen toimittaja ( Nina Kiiveri ) ja muutama muu arvoitukseksi jäävä hahmo melskaa näyttämöllä ja kohti loppua mennään suomalaiseen näyttämöperinteisiin kuuluvien lemmenparien kyydissä. Näyttämöllä nähdään useitakin päällekkäisrooleja. Näyttelijäjoukko on läksynsä lukenut ja muutama vakituisempi roolinsuorittaja on kiitettävästi pääsyt maneereistaan. Kannattaako näytelmää käydä katsomassa? Ehdottomasti kyllä, mutta vailla suuri ennakko-odotuksia.